keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Peruskuntoa Pescarasta

Näkymähotellihuoneemme parvekkeelta

Aamutreenissä käytössä oli koko 8-ratainen allas, uimareita yhteensä seitsemän.
Saavuimme Italiaan maanantaina iltapäivällä. Kävimme myös illalla altaassa hieman verryttelemässä. Eilen päästiin sitten kunnolla vauhtiin kun kaikki vetivät 2treeniä. Itselläni ohjelmassa on nyt noin viikon mittainen peruskunto kausi, jonka jälkeen treenaus muuttuu taas normaaliksi sprinttitreeniksi.

Eilinen aamutreeni oli Lotan laskujen  mukaan 4800 ja iltatreenille mittaa kertyi peräti 4950m. Yhteensä siis melkein 10km. Iltatreenin lopussa uin myös luultavasti pisimmän yhtäjaksoisen kelauksen noin vuoteen. Make oli nimittäin kirjoittanut ohjelmaan kämppikseni Matiaksen kunniaksi 1500I.

Tänään aamulla tein salitreenin, jonka jälkeen verrailin noin 40minuuttia altaassa.  Ohjelmassa oli mm. 600potkuja räpylöillä ja pari piikkiä (molemmat 9,5). Iltatreenissä luvassa hieman normaalimpaa treeniä IV ja V alueillakin liikkuen.

Päivänbiisi CCXI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti