lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi 2011


Näin vuoden lopulla on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja tehdä pientä yhteenvetoa
 kuluneesta vuodesta ennen uuteen vuoteen siirtymistä. 

Tässä otteita tapahtumista vuoden varrelta:


Tammikuu kului pitkälti Austraalian lämmössä bodysurffaten ja LRSM:iin herkistellen...



Välissä kerettiin myös syöttää kenguruja ja (syödä myös kenguruja)...



Helmikuun alussa leireiltiin lyhyesti Lontoossa. Suomen tiukin pakkasjakso kului puolestaan näissä maisemissa Teneriffalla...

Kuva on siis hotellihuoneen ikkunasta, kyseisestä huoneessa siis puolet leiristä vietettiin vatsataudissa eikä siinä paljon maisemia katseltu...



Maaliskuussa hiihdettiin minkä kerettiin. Maaliskuun kuva laturetken makkaranpaistotauolta...



Huhtikuussa otettiin kaikki ilo irti AaltoAlvarin treeniolosuhteista. Näihin olosuhteisiin ei valitettavasti enää remontin jälkeen päästä...


Kevään kisaputki oli kiihkeimmillään toukokuussa. Hiihdosta tuttu parisprinttikin tuli testattua. Paperin alalaidassa toimitsijoiden kellottamat ajat. Valitettavasti tulokset jäivät epävirallisiksi...

Kesäkuussa leireiltiin UTL-porukalla Pescarassa, josta jatkettiin Roomaan kilpailemaan...


(Tähän väliin kuuluisi kuva SM-uintien sunnuntain iltajaksosta, mutta niitä fiiliksiä saatte kaivaa arkistosta...)

Heinäkuussa MM-joukkue suuntasi Singaporeen viimeistelemään kisakuntoa. Alkupäivinä Jet Lag painoi aika pahasti ja meno oli sen mukaista...




Heinäkuun lopulla otettiin tuntumaa kansainväliseen uintitouhuun. Valitettavasti tulostaso ei ollut ihan sitä mitä odotettiin, mutta huonomminkin olisi voinut mennä...



Elokuussa halliremontin tuomat haasteet toivat mukaan monipuolisen kuivaharjoittelun. Make odotteli jo malttamattomana iltapäiväajeluita Espanjan serpenttiiniteillä...


Syyskuussa pääsimme sitten evakkoon helteiseen Etelä-Eurooppaan...


Lokakuussa Espanjan aurinko ei meitä hylännyt. Käytössä olevaa allastilaa hyödynnettiin edelleen mahdollisimman monipuolisesti...


Monipuolisuutta haettiin myös rantatreeneistä...


Marraskuussa olosuhteet kävivät ahtaammiksi kun palasimme Vaajakosken arkeen. Tilavaksi ei voinut sanoa myöskään noin 4m² huonetta Hollannin Duch Openissa:

Huom: kuva otettu käytävältä!


Syyskauden huipentuma LREM:t Puolan Szczecinissä eivät tuottaneet odotettua tulosta päälajissa, mutta muuten kisoista tarttui paljon oppi tulevalle vuodelle. Puola ja Tanska sen sijaan rohmusivat EM-mitaleita ennennäkemättömällä tahdilla...


Vuodenlopulla käynnisteltiin projektia, jossa erilajien urheilijat jakavat kokemuksia keskenään. Myös idea yhteisistä treeneistä saatiin alulle telinevoimistelijoiden kanssa...



Kiitos kaikille mukana olleille kuluneesta vuodesta!

Vuosi vaihtuu!!!

VAUHDIKKAAMPAA UUTTA VUOTTA 2012 uintiväki, ja HYVÄÄ UUTTA VUOTTA myös kaikille muille lukijoille!!!

Päivänbiisi CXC



Liikkumavaraa luovuudelle?


Moni valmentaja haluaa pitää ohjat tiukasti käsissään: "Valmentajalla kun on niin paljon enemmän tietoa kuin urheilijalla." Osa valmentajista tuntuu kuitenkin unohtaneen että urheilija, joka kuitenkin lopulta tekee sen urheilusuorituksen, tuntee oman kroppansa parhaiten ja tietää mihin pystyy. En siis halua millään tavalla arvostella valmentajien osaamista tai kannustaa urheilijoita olemaan tottelematta valmentajien ohjeita.   Seuraavat kolme suoritusta kuitenkin muistutuksena siitä, että myös urheilijoiden luovuudelle kannattaa jättää liikkumavaraa ;)






Seuraavassa päivänbiisissä kannattaa katsoa myös video. Tiukka suunnitelma ja siinä pysyminen ei aina takaa tavoiteltua lopputulosta, joku yksityiskohta saattaa kuitenkin jäädä huomaamatta:

Päivänbiisi CLXXXIX

ps. vielä yksi päivitys tulossa tälle vuodelle, pysykää taajuuksilla!

lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua!!!



Joulu 2008, Bondi Beach, Sydney

Joulu 2008, Bondi

Joulu 2009, Pieksämäki, (kuva taitaa olla tosin valosta päätelleen hieman myöhemmästä ajankohdasta, Joulu oli kuitenkin valkoinen)
Joulu 2010, South Beach Wollongong


Joulu 2011, Pieksämäki

Joulu 2011, Pieksämäki, Lunta tuli sittenkin!!!

Päivänbiisi CLXXXVIII

maanantai 19. joulukuuta 2011

Maanantain ohjelma

Moni kysyy mitä teen vapaa-ajalla kun en ole edes koulussa. Tässäpä tämän päivän ohjelmaa esimerkiksi mihin se aika kuluu:

8:00 herätys
8-9:30 Aamupala, lehdenlukua ja netistä aamun tuoreimmat tapahtumat
9:30 Aamutreeniin lähtö
10:00-11:30 Olkapääjumppa ja allastreeni Vaajakoskella (kynnyksiä ja vähän nelosta)
12:15-12:35 Lounas ja pari puhelua
12:30-13:45 Telinevoimistelun alkeita monnarin telinesalilla
14:00-15:00 Fysioterapeutilla käynti keskustassa
15:10-15:17 Välipala keskustassa
15:18-15:32 Ruuhkassa Keskustasta Vaajakoskelle
15:30-16:25 Huispausta ja Flipperiä (pallopelejä) jumppasalissa
16:30-17:30 Toinen Allastreeni (nopeutta, kynnystä ja nelosta)
17:40-18:03 Vaajakoski-Keskusta
18:00-18:40 Palaveri Olympiakomitean fysio-pilottiin liittyen
19:10-19:40 Päivällinen
20:00-20:20 jumppaa fyssarin ohjeiden mukaan
20:20--> "Sitä vapaa-aikaa mitä jää ihan älyttömästi kun ei oo koulussa"

Hyvä ja antoisa päivä jälleen:

Aamutreenissä yksi parhaista suorista treenifinstoista (22,2 tai 22,3).

Telinesalilla lentokuperkeikkoja, päällä- ja käsillä seisontaa, volttitreeniä yleistä trampoliinin perushallintaa. Kiitos Sakke!

Fyssarilta uusia ajatuksia selän jumitilojen ennaltaehkäisyyn.

Iltatreenissä paljon nopeita käännöksiä. Päivän telinevoimistelulla lienee vaikutusta asiaan.

Fyssariprojektin toisen vaiheen käynnistys. Jatkuvuutta ja eteenpäin vientiä hyvin käynnistyneelle projektille.

Mutta Joulusiivous siirtyi jälleen huomiselle, samoin tiskivuori...

Päivänbiisi CLXXXVII

torstai 15. joulukuuta 2011

Szczecinissä tapahtunutta

Szczecinin vanhaa kaupunkia
Tässä vihdoin analyysiä kisoista:

Ensimmäisenä kisapäivänä ohjelmassa oli siis heti päälaji 50vaparia. Alkuerissä teemana oli "heti hereillä", tarkoitus oli siis olla mukana menossa heti aamusta, mutta säästellä silti paukkuja iltaan. Alkuerät sujui helposti vaikka aika ei ihan vastannut uinnin tuntumaa. Välierissä ajatus oli lisätä tehoa ja varmistaa finaalipaikka. Aika parani aamusta pari kymmenystä mutta edelleen aika (21,67) jäi hieman vaisuksi. Osin vaisua aikaa selitti hieman turhan korkealle lähtenyt startti, joka sotki hieman liukuja. Semifinaalista finaaliin aikaa oli reilu tunti. Finaaliin lähdin hyvällä latauksella ja startin korjaus oli tärkein kehityskohta semifinaalista. Startti parantuikin, mutta aika huononi kympällä. Etenkin ensimmäisen piikin loppussa uinti oli huonosti liukuvaa. Asia selvisi tosin vasta videolta. Uidessa asiaa ei huomannut.

Toisena kisapäivänä ohjelmassa oli toinen päälaji 100vu. Aamun alkuerässä ajatus oli siirtää Hollannin satasen mallia lyhyelle radalle. Homma toimi mukavasti ja tuloksena vauhdikkain aamulla uitu satanen tuloksella 48,48. Aika riitti myös välieriin. Välierässä ajatus oli lisätä edelleen tehoa aloitus finstaan. Ensimmäinen finsta olikin ehdottomasti paras aloitus mitä satasella on tullut. Uinti oli kevyttä ja liukuvaa, kierroksiakin oli sopivasti. Kolmas piikki oli teknisesti huonoa, mutta viimeisellä altaanmitalla meno parani jälleen. Aika 48,19 jää vain 0,02sek tekstiili ennätyksestä ja 0,11sek pukuennätyksestä. SE (48,05) ja 48sekunnin alituksen eväät alkaa olla kasassa. Sitä vahvisti myös helppo aloitus aikaan 22,96.

Kolmas kisapäivä alkoi raskaasti ja kaikki henkinen energia oli käytetty jo vapareihin. Päätin pitää energiat alhaalla aivan viime hetkeen asti ja nostaa ne vasta starttipallinn takana. Vaikka sijoituksellisesti tulokset olivat melko heikot oli lauanatai aamu perjantai illan ohella kisojen parasta antia. Finstan rinulissa 0,08sekunnin päähän tekstiili ennätyksestä (28,16) ja sprinttisekarissa, selärin ongelmista huolimatta nopein aamu-uinti ja henkilökohtainen kaikkien aikojen top-2 tulos 56,24.

Neljänteen kisapäivään valmistautuminen alkoi jo lauantain iltajaksossa. Fiilis 200vaparia kohtaan oli hyvästi nousussa ja taktiikka selvillä. Ruokamyrkytyksen seurauksena vessassa valvottu yö kuitenkin pakotti jättämään viimeisen kisapäivän väliin.

Loppuyhteenveto:

+ 100vu taktiikan kehittyminen
+ lauantain energian säätely
+ lauantain palaveri ja kävelylenkki Maken kanssa
+ sunnuntain palaveri Hanskin ja Maken kanssa
+ 50vu finaalipaikka

- 50vu heikot ajat
- 200vu väliin jäänti

Päivänbiisi CLXXXVI

tiistai 13. joulukuuta 2011

Hiihtokausi avattu

Tänään saatiin viimein hiihtokausi käyntiin. Mukana ladulla oli tänään Moona, Mimmu, Maija, Mikko, Make, Minä, Noora ja Jaakko. Matkaa kertyi porukalle 5-12km eli ihan mukavasti kauden ensimmäiselle lenkille. Varsinkin Mikolla ja Moonalla luisti hyvin. Pakko mennä huomisaamuna taas treenaamaan että pysyy jatkossa paremmin perässä. Huomenna olisi hiihtolenkin ohella takoitus palata myös altaaseen 3:n päivän tauon jälkeen. EM-analyysiä tulossa mahdollisesti jo tänä iltana?

maanantai 5. joulukuuta 2011

Ennätysvauhdilla kohti EM-allasta

Hollanni avoimet on nyt kisattu ja koko suomen kaksihenkinen joukkue selvitti tiensä finaaleihin vapaauintimatkoilla. Omalta osaltani olen tyytyväinen kisoihin. Perjantain 50vu:n alkuerissä ensimmäiset 48metriä luisti mukavasti, mutta viimeiset 2metriä meni liu'utteluun. Iltaan loppu korjaantui mutta alku oli hieman kankeampaa. Aamulla 22,78 ja illalla 22,65, vahvaa perustasoa siis.

Lauantai kului levon ja shoppailun merkeissä. Hollantilaiset ovat maailman pisinkansa ja sen huomaa niin altaalla, kadulla kuin vaatekaupassakin. Muissa maissa kun kävelee kadulla, moni ihminen jää ihmettelemään pituuttani, täällä on saanut olla aika rauhassa. Rentouttavaa :) Keskustasta löytyi myös farkkujen erikoisliike jossa myyjä tuli heti kyselemään voiko olla avuksi. Sanoin että farkkuja etsin ja vastaus oli  että pitkälahkeisiako? Hyllystä löytyi useita malleja 38" pituudella (suomessa loppuu 34-36") ja leveys vaihtoehtojakin oli reilusti. Mikä parasta hintakin oli "normaalikokoisten" luokassa ja joku tarjouskin löytyi!!!

Sunnuntai aamuna takaisin asiaan ja 100vaparin alkueriin. Maken kanssa sovittiin että uisin selkeästi kiihtyvän uinnin aamulla ja jos pääsen iltaan niin siellä samalla ajatuksella. Ensimmäinen finsta oli kevyttä ja helppoa uintia. Toisella puolikkaalla sain kiristettyä ihan mukavasti ja aika taas lähelle ennätystä. Koska 4viimeistä erää eli 40uimaria uivat jakson alussa ja loput 130 vasta kun kaikkian lajien nopeat erät oli uitu, sai tuloksia hetken aikaa odotella. Aika 51,43 riitti alkuvaiheessa sijaan 23 ja koska hitaammista eristä yksi meni edellle olin viimeinen C-finaaliin selvinnyt. Kun tulin iltajaksoon selvisi että paluu lentojen ja junien takia lajiin oli tullut peräti 6 peruutusta ja olin noussut C-finaalin 5-radalle. Tieto peruutuksista ei ollut tavoittanut kaikkia finaaleihin varasijoilta nousseita ja lähtölistan 8:sta uimarista vain viisi starttasi.

Koska aamun aloitusvauhti oli melko rauhallista ja halusin illalla aloittaa vähän kovempaa niin sovittiin Maken kanssa että yritäisin nostaa ensimmäisen finstan tehoa ihan reilusti siitäkin huolimatta että loppu oletettavasti vähän hyytyy. Toisella puolikkaalla tärkeätä olisi yrittää pitää tekniikka kohtuullisena ja kierrokset hyvänä. Aloitus olikin selkeästi kovempi kuin aamulla (aamu 25,0 ilta 24,4) toinen finsta lähti myös hyvin liikkeelle ja sain hyvin kiihdytettyä käännöksestä. Hyytyminen alkoi noin 15metriä ennen maalia, mutta sain pidettyä tekniikan aika hyvänä noin 93metriin asti. Loppu hieman sakkasi, mutta ei ollenkaan niin pahasti kuin  monesti viimeaikoina, tekniikka ja taktiikka alkaa siis pikkuhiljaa löytyä satasellekkin. Tuloksena C-Finaalin voitto ja ensimmäinen 51sekunnin alitus. Uusi ennätys kirjataan nyt lukemiin 50,65.

All-Time Top-5:

 1.  Sievinen Jani              74  49,77    1995 
 2.  Rajakylä Matti            84  49,83    2007 
 3.  Hård Jere                   78  49,97    2002 
 4.  Liukkonen Ari-Pekka  89  50,65    2011
 5.  Kasvio Antti               73  50,68    1991

Ensi vuonna tuota listaa päivitetään toivottavasti useammankin uimarin toimesta ;)

Nyt kuitenkin junalla kohti Düsseldorfia josta lennämme Berliiniin. Berliinistä matka jatkuu kisajärjestäjien bussilla Puolan Szczeciniin. Jossa syyskausi huipentuu Lyhyenradan EM-uinteihin.

Päivänbiisi CLXXXV

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

EM-viimeistelyyn

Viime viikon alkupuoli oli treeneissä vielä aika kovaa tekemistä, mutta perjantaista alkoi viimeistely EM:iin. Kolmepäivää pois altaasta ja maanantaina sitten takaisin altaaseen. Maanantain aamutreeniin saatiin mukaan myös telinevoimistelijamme. Lähtö taso sakella oli se että perus pohjoismainen uintitesti (200m, josta 50m selällään) on suoritettu mutta muuten uintia ei ole tullut harrastettua. Lämmittely sarjana uitiin 16x25, jonka sakke veti periaatteella 2uintia+2taukoa. Pääsarjassa valittavana oli erimittaisia matkoja 12,5-metrisestä 75metrisiin. Itse vedin koko sarjan piikkeinä tai 12,5metrisinä. Tässä sarjassa Sakke pysyi hyvin mukana ja tekniikka parani reilusti. Alussa vaparin hengitys tuotti pieniä vaikeuksia, mutta lopussa sivulta hengittäminen näytti jo sujuvan jo mallikkaasti. Meinasin jossain vaiheessa antaa neuvoja vartalin asennosta mutta hengitys rytmin paraneminen korjasikin ongelman.

Itselläni treeni oli onnistunut ja tykkäsin etenkin pääsarjasta. Sakenkin ensikommentit treenin jälkeen olivat positiiviset: "millonkahan sitä pääsis seuraavan kerran".

Maanantain iltatreenissä heräteltiin taas nopeutta. Alkuun lyhyt verra jonka yhteydessä pari piikkiä ajalla. Ensimmäinen 9,5 ja toinen kevyesti 9,4. Nopeus ei ole vielä ihan ennätys tasolla (8,9), mutta levolla aikaa pudotettavissa aika helposti. Piikkien jälkeen vedettiin vetokumilla muutamia vetoja. Itse treenailin taas pintautumisia ja loppuun vielä perinteistä ylinopeutta. Sitten saunan kautta palauttelemaan...

Tiistai aamutreenissä olo oli hieman flunssainen ja vedin poikkeuksellisesti ihan ykkösalueen kelailua. Myös olkapäiden kanssa piti olla varovainen ja treeni jäi melko lyhyeksi. Iltapäivän kuivatreenin jätin myös tekemättä ja nukkuin parit päikkärit. Päikkärien välissä pidettiin Maken kanssa palaveria tulevista kisoista ja käytiin läpi suunnitelmaa kisojen läpiviemisestä.

Tämä päivä sen sijaan alkaa fysioterapeutilla käynnillä. Sen jälkeen pitäisi pakkailla kisakamoja ja käydä vähän altaassa tehoilemassa ennen junaan hyppäämistä.

Päivänbiisi CLXXXIV

torstai 24. marraskuuta 2011

Telinevoimistelua


Illan kuivatreenissä treenailtiin telinevoimistelua Sakari Vekin johdolla. Koska Sakke toipuu vielä loukkaantumisistaan joutui hän tyytymään suulliseen opetukseen ja kevyeen höntsäilyyn trampoliinilla:


Ja koska alan ammattilainen ei pystynyt parastaan näyttämään ja allekirjoittanut herkistelee arvokisoihin jäi huippu suorituksen tekeminen tietysti uimarille. Tässä siis allekirjoittaneen ensimmäinen voltti:


 

Vähän pitää vielä treenata...

tiistai 22. marraskuuta 2011

Lajirajat ylittävää yhteistyötä

Olen jo pidemmän aikaa toivonut että pääsisin treenaamaan ja keskustelemaan muidenlajien suomalaisten kärkinimien kanssa. Mainitsin asiasta myös mm. vuosi sitten näihin aikoihin Vierumäellä pidetyssä valmentajakoulutuksessa, jossa suuri osa Suomen olympiavalmentajista oli paikalla  ja itse olin luennoimassa olleen Maken avustajana ja kommentaattorina. Yleinen vastaanotto oli pitkälti sellainen että riittää kun valmentajat tekevät yhteistyötä keskenään ja urheilijoiden on parempi treenata oman lajin urheilijoiden seuraassa. Ehdotukselleni yhteisistä treeneistä uimareille, voimistelijoille ja pikaluistelijoille naurettiin melkeinpä päinnaamaa ja jälkikäteen sain kuulla valmentajilta että tuollaista voi kuulla vain Maken valmennuksessa olleelta.

Nyt toiveeni alkaa kuitenkin käydä toteen. Pääsy mukaan Soneran Nextgeneration-projektiin avasi jo hyvän tien päästä verkostoitumaan erilajien kansallisten ja osittain myös kansainvälisten huippujen kanssa. Projektin tarkoitus on edistää erityisesti urheilijoiden välistä tiedonvaihtoa ja hyviä keskusteluja käytiin jo Projektin avauksessa.

Meillä Jyväskylässä alkaa torstaina Keski-Suomen Urheiluakatemian Areena-toiminta, jonka tarkoitus on saatta samantasoisia huipulla olevia tai sinne pyrkiviä urheilijoita yhteen kehittämään omaa osaamistaan ja tekemistään. Torstain jälkeen olen viisaampi asian suhteen ja kirjoitan silloin enemmän asiasta.

Keskusteluakin enemmän minua on kiehtonut ajatus yhteistreeneistä. Tänään siltäkin osalta päästiin alkuun, kun MM-tasollakin Suomea edustanut telinevoimistelija Sakari "Sakke" Vekki vieraili treeneissämme Hippoksella. Torstain kuivatreeni vedetään sitten telinesalissa Saken johdolla ja perjantaiksi Sakke lupautui myös altaaseen.

Huhujen mukaan yhteinen kuivatreeni on suunnitteilla myös JYP:in liigajoukkueen kanssa tästäkin lisää myöhemmin.

Tähän loppuu vielä vähän tämän päivän treeneistä:

Viimeyönä nukuin todella huonosti ja heräilin vähän väliä. Ehkä kroppa kävi vielä hieman ylikierroksilla tai muuten vaan uni oli katkonaista. Aamulla totesin ettei kroppa ole riittävän palautunut ja ilmoitin asiasta Makelle. Jatkoin nukkumista ja sainkin vielä neljä tuntia nukuttua. Keskipäivän treeni sattui taas niin huonoon aikaan että kaikki muut olivat koulussa tai töissä. Onneksi hallilla oli väljempää ja sain vetää treenin omalla radalla. Tunnin nopeustreeni oli tällä kertaa seuraavanlainen:

200av
2x (25aq-pot-u + 25sc + 50hyper, käännös uiden)
100 I/V vauhtileikittelyä

vetokumilla 12 vetoa:

2x sr-laukaus sukellus rinulia
3x sa-vu, 2:lla pintautumisella
2x sr-vu
3x sa-vu
2x sa-vu+käännös max

50br-vu (ei kellotusta uinti videolle)

Vaikka matkaa ei tullut edes kilometriä niin treeni oli erittäin onnistunut. Jokainen nopeusveto oli erittäin laadukas ja muutenkin tekniikkateema oli vahvasti mukana. Finstan broukkenissakin aikaa tärkeämpi oli fiilis ja tuntuma. Ensimmäisellä piikillä kiinni otteesta ja kiihtyvästi käännökseen. Toisella piikillä taas rytmistä kiinni ja loppu Bousquetmaisesti lasketellen. Vetokumivetojen palautuksilla kävimme Maken kanssa hyvää keskustelua EM-viimeistelystä ja ylipäätään tulevasta treenauksesta.

Illan kuivatreenissä porukkaa olikin sitten ihan hyvin paikalla. Aluksi perinteisempää kuntopiiriä seuraavilla suorituspaikoilla:

1. kuntopallon ylöspäinheitot
2. rullaukset voimapyörällä
3. TRX (veto tai punnerrus)
4. Rappuset pikaluisteluhypyillä
5. kuntopallolla alaspäinheitot
6. punnerrukset kahvoilla
7. rullaukset voimapyörällä
8. rullausta mekaanikon kelkalla
9. tasaloikat porraspenkillä + pudotushyppy
10. tasatyöntö hiihtolaitteella
11. tauko

Näitä mentiin kaikkiaan noin 5kierrosta. Ensimmäiset parikierrosta hieman lämmitellen isommilla toisto määrillä ja rauhallisemmalla temmolla. Viimeiset kolme tehokkaammin 40sek työtä 20sek lepoa/siirtymää periaatteella.

Toinen sarja tehtiin pareittain:

2x reppuselässä kanto (kerran kannettavana ja kerran kantajana)
5x kuntopallonheitto "rinulinpalautus"
2x palomieskanto
5x kp...
2x kottikärrykävely
5x kp
4x apinanleipäpuu/ (2x/hlö)
5x kp
20x vatsat pareittain (toinen polvillaan nelinkontin ja toinen istuu harteilla ja ottaa tukea jaloilla toisen jaloista... 20/hlö)

näitä mentiin 3kierrosta.

Tein tuon jälkimmäisen setin Saken kanssa ja voimistelutaustaa permanto/trampoliini treeneineen ei voinut olla huomaamatta. Sen verran näppärästi Sakke hyppäsi harteille palomieskannossa. Apinan leipäpuussakin liikkeistä löytyi voimistelumaista heiluriliikettä siinämäärin ettei allekirjoittanu ihan pysynyt rekkimäisen napakkana.

Suurella mielenkiinnolla kohti loppuviikon treenejä.

Päivänbiisi CLXXXIII

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Agility broukkeneita ja muuta vartalon hallintaa

Eilinen aamutreeni piti sisällään paljon erilaista vartalonhallintaa altaassa. Jokainen sarja piti sisällään jotain perus uinnista poikkeavaa.

Lämmittelysarjassa jokaisella satasella piti tehdä kolme laidallenousua/hyppyä tai muuta sykettä nostattavaa liikettä. Seuraavassa sarjassa joka kolmannessa käännöksessä tehtiin ensin pohjavoltti ja itse käännös tuplavoltilla. Kolmannen searjan pääteema oli jaloistaroikkumis nopeudet kolmikoin. Kaksi edellä olevaa lähti uimaan vaparia ja kolmas piti kiinni edelläolevien jaloista. Noin 5-10metrin jälkeen takana olija päästi irti ja yritti päästä keskeltä plaanissa edellä olevien ohi.

Neljäs setti puolestaan oli seuraavanlainen:

10x50br: startissa hyppy renkaan läpi ja uintia noin 18metriin, missä sukellus delffaten neljän portin läpi. Päädyssä vaihto viereiselle radalle, missä normaalisti uiden päätyyn. Koko setti tietysti tiukasti IV-alueella.

Muissakin seteissä sukelleltiin porttien läpi, mutta enää en jaksa muistaa miten sarjat tarkalleen ottaen menivät. Nyt pienelle pyörälenkille.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Laadukasta treeniä

Allastilan puute pakottaa kehittämään treenejä yhä tehokkaampaan suuntaan. Sprinttereillä on tällä hetkellä allasaikaa 10tuntia viikossa. Tuo 10tuntia altaassa, on todella vähän tämän tasoiselle ryhmälle, mutta muutakaan ei oikein voi kun vuoroja ei saa enempää. Kokonaistreeniaika on noin 18h eli kuivalla yritetään korvata osa allasajan vähyydestä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se että nuo 10-tuntia altaassa on tehokasta työtä. Turhat kelailut on jätetty pois (jos niitä ennenkään on liiemmin ollut), ja tehot pidetään korkealla läpi treenin.

Esimerkiksi tänään meillä oli vain yksi treeni jossa, 45minuutin kuiva- ja tunnin uintiosuus. Alkuun jumppasalissa lämmittelyksi pelailua ennen kuntopiiriä. Kuntopiiri liikkeinä oli mm. punnerruksia kädet tasapainolaudalla, linkkareita fysiopalloa nostellen ja muutenkin fysiopalloa hyödynnettiin monella tavalla.

Altaassa treeni meni jotenkin näin:

4x (25sukl+25: (15hyper+10kiiht.)+50ver)

5x50: 25veskupot+25: (15hyper+10kiiht).

5x (3x25): 15kiihdyttäen+10m bousquet-vu L.40sek/ 5min.*

5x (3x25):  1. 15 hyper + 10 kiiht, 2. veskupot, 3. 5"seinä pot + 15sukl + 10ver

=1400

Lihavoidut osat tehollisesti III-V.  

*eli kierros kesti taukoinen 5min, kolmas piikki oli mahdollista vetää myös finstana.

Päivänbiisi CLXXXII

maanantai 14. marraskuuta 2011

Vaajakoskella taas

Syksy on mennyt vauhdilla eikä Jyväskylässä ole juuri kerennyt olemaan. Edellinen pidempi treenijakso Jyväskylässä oli elokuun lopun 2-viikon jakso, jolloin myös Mikko majoittui meikäläisen kämpillä. Sen jälkeen on Jyväskylä on toiminnut lähinnä huolto varikkona. Tänään koitti kuitenkin paluu arkeen: seuraavat 2½viikkoa treenailaan nimittäin tiukasti Vaajakoskella ja toivonmukaan myös Laajavuoren ladulla. Lämpötila näyttää laskevan mukavasti kohti nollaa ja huomenna päitäisi olla pakkaspäivä joten eiköhän se ensilumenlatu saada pian kuntoon.

Tänään aamulla kelluttiin kuitenkin Vaajakosken ammeessa. Ohjelmassa oli monipuolisesti I/II-aluetta, pienellä potkupainotuksella. Itse vedin saman setin mutta vauhti oli lähempänä kynnystä. Osa muustakin porukasti piti ihan hyvin vauhtia ja ainakin Ville pysytteli pitkälti II/III-alueen tuntumassa. Sprinttereiden pääsarjana oli tällä kertaa 8x((2x25 5s seinäpot+liuku+II)+(3x75: 25hyper+50 I-II)). Välissä uitiin pari lyhyempää settiä ja itse yritin pitää vauhdin kokoajan lähellä kynnystä.

Iltapäiväntreeni alkoi flipperillä ja salilla. Altaanpuolella vedettiin nopeuksia ja päivän teema oli frekvenssi. Kierrokset nousikin ihan hyvälle tasolle, mutta aika tuskaista vääntämistä on taas sprintit. Minne lie nopeus taas jäänyt?

Päivänbiisi CLXXXI

perjantai 11. marraskuuta 2011

Treenit pimeässä



Edellisessä tekstissä mainitsemani tiedotustilaisuus liittyi siis Soneran Next Genarationiin. Pääsin mukaan 24-urheilijan NG-Teamiin  ja keskiviikkona tämä kolmevuotis kausi polkaistiin käyntiin.  Lisää NG-asiaa myöhemmin. Nyt kuitenkin  pari sanaa viikon treeneistä.

Tiistaina 2 allastreeniä joista ensimmäisessä pientä tehoilua ja jälkimmäisessä nopeutta. Kuivatreenin alussa jalkapalloa. Loppuosan jouduin jättämään väliin jotta kerkesin junaan. Keskiviikko iltana Cetuksen sprinttereiden treeni, jonka pääsarja oli suunnilleen muotoa 6x (50IV+2x25 IV-V+100II-II/III+200I). Oma versioni sarjasta oli 5x(50IV+2x25max+100II/III+100ver), 6kierroksen alkuun puolitoista minuuttia extra taukoa ja st 50IV.

Torstai kului levätessä ja Pieksämäelle matkustaessa, tänään ulkoilin kahdesti Hötkyn (koira) kanssa ja illalla kävin uimassa. Alku treeni meni ihan normaalisti valoisassa hallissa mutta loppu treeni tuli vedettyä otsikon mukaisesti pimeässä. Aivan pilkkopimeää ei hallissa ollut. Kyseessä oli "Aikuisten ilta" johon lapsilta oli pääsy kielletty. Altaan laidalla soitettiin haitarimusiikkia ja pimennetty halli oli tunnelmavalaistu kynttilöillä ja jouluvaloilla. Ohjelmassa oli myös erilaisia kilpailuita ja mahdullisuus nauttia pullakahvit allastiloissa...

Oma treenini sisälsi mm. kynnysvauhtisia satasen sekareita räpylöillä ja rinulidelffarilla höystettynä. Loppupuolella hieman aerobisempaa (nx 2x 25: 1.potkuja pullarit lautana, 2. kv pullareilla) jonka jälkeen 10min kelaus + 25 st V.

Otsikon mukaista päivänbiisiä kannattaa kysellä Ratilaisen Iisakilta.


maanantai 7. marraskuuta 2011

Aikataulutusta

Lauantaina oli siis kilpailut Varkaudessa. Uinnit oli ihan hyviä, mutta flunssa painoi ja se näkyi myös tuloksissa. Rinuli meni vielä ihan mukavasti 28,8 eikä sprinttivaparikaan ihan hirvittävän huono ollut (22,34), satanen painui kuitenkin turhan paljon päälle viideenkympin. (50,62). Viikonlopun jämät kului puolestaan Pieksämäellä ja tänään kävin siellä myös uimassa.

Pääsarjaksi kehittelin seuraavaa

4x (50+2x25+75+25)

50: 25ru+25 rudelf ja pu, vuorovedoin
2x25: vpvu->vu
75: II->II/III
25: max

Illalla tulin takaisin Jyväskylään, mutta tälläkään kertaa ei vielä ihan pääse kotiutumaan. Huomisen ja ylihuomisen ohjelma nimittäin jatkuu tiiviinä:

Tiistai:

6:45 Herätys
7:30 verikoe Kihulla
8:00-9:30  uinti Vaajakoskella
10:00 käynti urheiluakatemian toimistolla
10:30-12:00 ruoanlaitto ja syönti
12:15-13:15 haastattelu Vaajakoskella
13:30-15:00 uinti Vaajakoskella
15:30-16:30 sali/kuivatreeni Hippoksella
17:13-21:14 junalla Espooseen (VR pidättää oikeuden muutoksiin aikataulun tältä osuudelta) ((VR myös käyttänee oikeuttaan aikataulun viivästyttämiseen)
~22:00 (tai VR:n tuntien "hieman" myöhemmin) majoittuminen Espoossa.


Keskiviikko:

7.00 herätys
7:45 Helsinkiin
8:30-15:00 tiedotustilaisuus ym. ohjelmaa
16:00-  ~17:30  treeni Espoonlahdessa (jos mukaan mahtuu? OJ ym. ?)
~18-19 Ruokaa!!!
19--> Vapaata???

Päivänbiisi CLXXX

perjantai 4. marraskuuta 2011

Painia ja uintia, huomenna kisat

Kohta viikko jo GP:stä, joten lienee syytä päivittää treeni kuulumiset. Keskiviikkona käytiin Maken kanssa Vaajakoskella uimassa. Tai siis minä uin mitä Make kirjoitti taululle. Ohjelmaa oli noin 3km ja sisältö sopivan sekalaista aerobisesta uinnista pieneen vesivoimaan. Eilinen aamutreeni oli pitkälti nopeuspainotteinen. Maija ja Make kehittelivät myös uuden nopeus vedon jota teistaillaan varmaan paremmin ensiviikolla.

Eilinen iltatreeni oli hyvin saman tyyppinen kuin tänäänkin. Paikkana toimi Monnarin judosali ja alkupelailujen jälkeen treenin pääpaino oli painissa. Ihan hyvää vartalon hallintaa, ja hikikin virtasi.

Huomisaamuna suunta kohti Savoa ja Varkauden syysuinteja. Ohjelmassa 50ru 50vu ja 100vu.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

GP-kisat

Viikonloppuna uitiin siis yhdeksännet Finnish Open GP:t. Kisapaikkana toimi tällä kertaa Espoonlahden uimahalli. Omalta kohdalta kisat meni kohtalaisen hyvin. Matkaväsymys painoi hiukan ja hieman parasta terävyyttä rokotti myös alkava flunssa. Lauantai aamuna ohjelmassa oli 100vu, 50ru, 100sku ja 4x50skuv. Trakoitus oli hoitaa itsensä finaaliin mahdollisimman pienellä energiamäärällä. Suunnitelma toimi hyvin, vaikka olo oli jo aamulla aika väsynyt. Iltajakso alkoi 100vaparin ja 50rinulin yhdistelmällä. Vapari lähti hyvin liikkeelle ja rullasi mukavasti aivan viimemetreille asti. Maaliintulo meni kuitenkin liu'utteluksi, mutta aika pysyi kuitenkin 48-alkuisena. Happoja uinnista tuli paljon ja lyhyt verrakaan ei tuntunut paljoa auttavan. Pari minuuttia myöhemmin uitu 50ru finaali lähti ihan kohtalaisesti liikkeelle, mutta lopussa vaparin hapot painoivat liikaa ja tulos jäi vaatimattomaksi.

Jakson aikana flunssa oireet lisääntyi, yskitti ja paleli, muutenkin olo oli väsynyt ja voimaton. Koska kisojen tärkeimmät lajit oli kuitenkin SM-viestit, päädyin keskeyttämään 100sekarin. Vieläkin tosin harmittaa vähän kun hyvä kisa jäi väliin. Jakson päättänyt 4x50skuv meni myös mukavasti. Ankkuri osuus uuteen viestiennätykseen 21,27 ja mukaan tarttui myös SM-hopeaa kokoonpanolla Janne M, Teemu V, Ville K, ja allekirjoittanut.

Alkava flunssa pakotti myös keventämään sunnuntaita. Satasen rinuli jäi ensimäiseen piikkiin ja 50selärin päätarkoitus oli herätellä 50vu. Finstan vaparin alkuerässä toteutin jo jonkin aikaa mielessä ollaan tekniikka kokeilun. Homma ei toiminut ihan odotetusti, vapariviestissä testissä oli toisenlainen ajatus sprinttivaparista. Tällä kertaa tulos oli parempi ja aikakin vain pari sadasosaa huonompi kuin lauantai illan viestissä.

Sunnuntain iltajakson alussa energiat oli todella alhaalla mutta onneksi jaksossa oli vain kaksi finstan vaparia. Henkilökohtaisella sprintillä palasin pitkälti Berliinin aamu-uinnin tyyppisen taktiikkaan. Lopputulos oli huomattavasti aamua parempi vaikka loppu ei teknisesti ollut ollenkaan sitä mitä olisi pitänyt. Aika kuitenkin ihan kelvollinen 21,64. Viestissä päätin pysytellä samoilla linjoilla ja parantaa lähinnä loppua. Uinti oli hyvä ja loppu tuli paremmin kuin henkilökohtaisella finstalla. Osuusaikakin oli jälleen uusi lentävällä uitu ennätys 21,21.

Päivänbiisi CLXXIX

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Loppu häämöttää



Leiri alkaa olla lopuillaan. Huomenna vielä aamutreenit ja lounas ennen paluulentoa Suomeen. Alkuun vähän viimepäivien treeneistä. Eilen aamulla vedettiin ihan mukava tehosarja. Sarja oli muotoa 4x(100+2x75+50+2x50br). Vauhdit sai päättää itse ja osan sai myös jättää uimatta. Itse vedin sarjan aikana 3x100II/III->III, 5x75 II/III->III, 4x50IV ja 6x50br. Happoja sarjasta sai ihan mukavasti niillä pärjääkin hyvin viikonlopun tehomättöön.

Tänään iltatreenissä lämmiteltiin alkuun pallonryöstön merkeissä. Lähtötilanteessa jokaisella oli yksi pallo ja peliualueena toimi puolikas 50metrin rata. Palloa sai heittää, mutta muuten palloa ei saanut pitää kädessä (tai jaloissa/kainalossa. ym.) pallo oli kuitenkin tarkoitus pitää hallussa esim omien käsien välissä ilman että koskee palloon. Idea oli ryöstää palloja toisilta ja saada siten hallintaansa mahdollisimman monta palloa. Peliajan lopussa eniten palloja hallussaan pitänyt oli voittaja. Loppu tulos oli se että 3pelaajalla oli 2palloa ja muilla 1 tai 0. Itse kuuluin näihin 2:lla pallolla voittaneisiin. Parhaillaan hallussa oli kolmekin palloa, mutta neljättä tavoitellessa 3 muuta hävisivät yllättäen.

Lämmittelyn jälkeen jokainen sai vetää mitä itse tarvitsi. Suurin osa veti nopeutta, muutamat pientä kelausta ja loput lähinnä IV-vetoja. Itse vedin yhden ylinopeusvedon ja pari käännöstä. Huomisaamuna ohjelmassa olisi vielä yksi treeni. Sitten loputkin kamat kasaan ja yöksi Suomeen. Ainiin joku majapaikka täytyisi vielä järjestää seuraavaksi yöksi (to-pe) pääkaupunkiseudulta. Lento on Helsingissä klo 23:50, joten majoituksen lisäksi sinne pääsy täytyisi vielä ratkaista. Vinkkejä otetaan vastaan ;)

Perjantaina ohjelma jatkuu näillänäkymin Olympiavaatteiden sovittamisella Vantaalla, mistä matkajatkuu, Espooseen Speedon varastolle ja siitä edelleen Espoonlahden uimahhallille. Viikonloppu kuluukin sitten pitkälti altaassa ja sen laidalla, sillä allekirjoittaneen GP-ohjelmaan kuuluu 8-16 kisastarttia ja jokunen alku- loppu- ja väliverra.

Päivänbiisi CLXXVIII

tiistai 25. lokakuuta 2011

Pomo, opettaja, sparraaja vai tiiminvetäjä?


Leiri ja yhdessä olo sprinttitiimin seuraassa on tuonut mukanaan paljon hyviä keskusteluja ja pieni osa keskusteluista on päätynyt myös blogeihin. Make kirjoitti valmennuksen vallankumouksesta ja Ville muutoksen pelosta. Itse olen viimeaikoina työstänyt samojen keskusteluiden tulosta mielessäni ja koitan nyt purkaa sitä tänne.

Kysymys urheilijoille: Mikä otsikon nimikkeistä kuvaa parhaiten valmentajaasi?
Kysymys valmentajille: Mikä näistä koet olevasi uimareille? Mikä haluaisit olla?
Kysymys lukijoille: Mikä edellisistä kuvaa parhaiten hyvää vaalmentajaa?

Kuten kaikki tietävät, valmentajia löytyy laidasta laitaan. Lähes kaikki valmentajat voi varmasti sijoittaa johonkin otsikon lokeroon tai vähintään joku niistä kuvaa valmentajaa toista nimikettä paremmin.

Suuri osa pikku-uimareiden valmentajista lienee lähinnä opettajia. Sellaisia esikoulun ja ykkös-luokan mukavia helposti lähestyttäviä opettajia jotka ovat aina iloisella mielellä ja auttavat kaikkia oppimaan uutta. Opettajat huolehtivat siitä että oppiminen on mukavaa ja jokapäivä opitaan jotain uutta. Opettaja pitää myös kokemuksellaan yllä tiettyä auktoriteettiä.

Isompien uimareiden valmentajat muistuttavat usein tyyppillistä yläasteen ruotsinopettajaa. Tahti on usein niin kovaa ettei heikommat pysy enää mukana. Nopeimmat ja motivoituneimmat pysyvät tahdissa ja tykkäävät myös usein tästä opettajasta. Heikommat jättävät leikin kesken. Mukana roikutaan kun on pakko ja keskitytään oppimisen sijaan kavereihin. Opettajalle on tärkeää että kaikki lukukauteen pakattu materiaali tulee käytyä läpi jotta seuraavaana vuonna voidaan taas tehdä entistä enemmän töitä.

Seuraavassa vaiheessa valmentaja on usein pomo. Pomo suunnittelee tarkasti miten seuraava vuosi menee jotta yrityksen tulos olisi mahdollisimman kova. Jokaisella työntekijälle on määrätty tarkat työajat ja työtehtävät. Pomo valvoo tekemistä ja puuttuu herkästi jos määräyksiärikotaan. Pomo odottaa myös tuloksen jatkuvaa paranemista. "Kovempi työn teko tuottaa kovempaa tulosta.", kuuluu usein pomon ajatusmaailmaan. Pomo mittaa työntekijöidensä tuottavuutta tai pyytää tulokset suoraan työntekijöiltä. Jos tulokset eivät ole riittäviä syytä haetaan työntekijästä. Jos pomon odotuukset käyvät liian suuriksi laskee työntekijän motivaatio ja palkan korotukset ja muut bonukset jää saamatta. Ilmapiiri tiukkenee ja työntekijät liittoutuvat helposti pomoaan vastaan. Sääntöjä rikotaan yleisesti, tärkeintä on ettei pomo saa tietää.

Joissain tapauksissa valmentaja voi olla myös sparraaja. Hän voi sparrata joko yksitäistä ihmistä tai ryhmää. Sparraajalla on tarkka näkemys mistä tullaan ja minne mennään, mutta matkaa taitetaan sparrattavan tai sparrattavien ehdoilla.  Häneltä löytyy paljon tietotaitoa ja hän pyrkii jakamaan sitä mahdollisimman tehokkaasti. Sparraajan ja sparrattavan suhde toimii parhaiten silloin kun molemmat osapuolet ovat innostuneita asiasta ja molemmat luottavat toisiinsa vilpittömästi. Sparrattava odottaa sparraajaltana erityisesti uutta tietoa ja vanhaa kokemusta. Sparraaja taas haluaa auttaa sparrattavaa tämän tavoitteessaan ja tukea tätä mahdollisuuksiensa mukaan.

Valmentaja voi olla myös tiiminvetäjä. Tässä tapauksessa tiimiläisillä on yhteinen unelma tai päämärä. Päämäärä voi olla konkreettisesti kaikilla yhteinen (esim. kaikkia yhdistävä tapahtuma), tai sitten jokainen tekee tiimissä omaa juttuaan, mutta auttavat toisiaan ja saavat myös toisilta apua. Vaikka tiimiläiset toimisivatkin yksilöllisten tavoitteidensa eteen juttua tehdään kuitenkin joukkueena. Tärkeää tiimin toiminnan kannalta on, että tiimiläiset kunnioittavat toisiaan ja tiimin vetäjää. Tiiminvetäjällä on myös käsitys mihin suuntaan ollaan menossa, mutta tarkka reitti määräytyy kuitenkin tiimiläisten vahvuksien ja vastaantulevien haasteiden mukaan. Hyvä tiiminvetäjä pyrkii pitämään yllä rentoa ja kannustavaa ilmapiiriä. Tiiminvetäjän tärkeä tehtävä on myös tiimin jäsenien kuuntelu ja hyvien ideoiden jalostus muidenkin tiimiläisten hyödynnettäväksi. Erilaisuus on valtti tiiminvetäjän silmissä. Jokaisella tiimiläisellä on jotain annettavaa niin tiiminvetäjälle kuin muille tiimiläisillekkin.

Yllä siis omia ajatuksiani otsikon nimikkeistä. Omaa valmentajaa kuvaa tällä hetkellä parhaiten kaksi viimeistä. Välillä havaittavissa on myös ykkösluokan opettajan piirteitä. Työntekijän rooliin en mielelläni asetu.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

SE vauhdilla finaaliin

Toinen kisapäivä sujui ensimmäistä paremmin. Aamu alkoi 200vaparilla jonka tarkoitus oli lähinnä herätellä 50vapariin. Ensimmäinen 100metriä oli vauhdiltaan aikalailla sitä mitä pitikin, mutta rentouden puute teki uinnista hieman turhan raskasta. Viimeiset 75 vedin hieman finstaa varten säästellen. Itse finstalla ajatus oli hoitaa tie finaaliin kun eilen jäi niin pienestä kiinni. Aamun uinti lähtikin hyvin liikkeelle ja uinti oli loppuuan asti mukavan rentoa. Alkuerissä uusi SE 21,46 ja paalupaikalta finaaliin.

Päivällä nukuin reilun tunnin päikkärit ennen finaalijaksoa. Fiilis ennen illan uintia oli hieman aamuista energisempi ja yleisesti meno iltajaksossa oli aamuista pirteämpää. Omat ajatukset pysyi hyvin omassa tekemisessä aina finaaliin kokoontumiseen asti. Starttipallin takalautaa säätäessä hetken kävi mielessä että nelosradallahan sitä tosiaan ollaan Maailman Cup finaalissa.

Uinti oli jälleen hyvä. Startti ei ollut aivanyhtä terävä kuin aamulla mutta muuten ensimmäinen piikki rullasi aamuista paremmin. Satasen käännösongelmista ei ollut enää tietoakaan ja toinenkin piikki lähti hyvin liikkeelle. Viimeisellä 15metrillä paras keveys hieman hävisi, mutta muuten uinti rullasi hyvin. Aika 21,54 ja Maailman cup pronssia. Ei huono saldo kauden ensimmäisille kisoille.

Huomis aamuna matka jatkuu kohti Espanjaa jossa tarkoitus olisi saada ainakin 100vaparin käännöksiin lisää varmuutta ennen ensiviikon GP-kisoja.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Berliinin Maailman Cup 1. päivä


Lähdettiin siis Ossin kanssa eilen espanjasta parin päivän reissulle Berliiniin ja ensimmäinen kisapäivä on nyt takana. Omalta osalta strartti kisakauteen ei ollut paras mahdollinen. Keskiviikon uppopallossa sain kaksi kertaa peräkkäin rinulin potkun suoraan kurkkuun. Eilen niskan ja kaulan lihakset meni sitten aika pahasti jumiin eikä hirontakaan tuonut pysyvää parannusta. Aamulla alkujumpankaan tekeminenkään ei onnistunut kun pää ei kääntnyt minihkään suuntaan. Onneksi fysioterapeuttimme Riina sai hetkellisesti niskaa vähän auki ja kerkesin vähän verraamaan ennen 100vu alkueriä.

Oma eräni oli ehkäpä lajin kovatasoisin sillä viereen asettui mm. sellaisia uimareita kuin Hayden, Nystrand ja Deibler. Pääsin heti startista hyvin liikkeelle ja uinti rullasi hyvin. Käännös jäi kuitenkin vähän kauas enkä oikein saanut ponnistettua. Sama tahti jatkuin läpi lajin. Käännökset epäonnistui, mutta uinti rullasi hyvin. Loppu aika 48,73 ja sadaas osalla karssiutuminen finaalista.

Aika oli kuitenkin kauden vaiheeseen nähden hyvä. Varsinkin kun ottaa huomioon niskaongelmat ja epäonnistuneet käännökset. Iltajaksossa sai kuitenkin tyytyä katsomossa istuskeluun kun finaali paikkaa ei irronnut. Suomalaisittain parasta antia tarjosi Hanna-Maria joka ui oman ennätyksensä 28,02 selärin sprinttimatkalla. Kansainvälisesti kovin tulos oli 95-syntyneen jenkki teini Missy Franklinin 200selkäuinnissa uima ME 2,00,03. Kyseessä on muuten ensimmäinen naisten henkilökohtainen ME nykyisillä puku säännöillä.

Palaillaan huomenna asiaan. Ohjelamassa silloin 200vu ja 50vu joista jälkimmäisessä finaalipaikka on taas otettavissa jos uinti rullaa ja käännös osuu kohdilleen.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kisakauden kynnyksellä

Syyskautta on jo 2kuukautta takana, mutta ensimmäisiä kisoja saa vielä odottaa. Yleisellä tasolla ensimmäisiä kilpailuita on käyty niin kotimaassa kuin maailmallakin. Suomen simma.nu ihmettele mikä on vikana kun ei maailmancup kiinnosta. Sama vikaa tuntuu olevan maailmalla muutenkin. Maailmancupin avaus Dubaissa oli monen lajin osalta surullista katsottavaa. Osassa lajeista alkueriä ei uitu ollenkaan niukan osanoton vuoksi ja yleisesti taso jäi finaaleissakin huonoksi. Surkeinta meno oli naisten 800vaparissa jossa virallisen tuloksen saaminen riitti mitaleille ja ylivoimainen voitto irtosi 9minuutin alituksesta (8.45,4 vs. 9.17,5).  Naisten 200perhosen 5finaalista 4 sai tuloksen ja palkintopallille riitti 2,16,67. Finaalijaksossa nähtiin myös päälle 36sekunnin 50rinuli ja 32:n 50perhosta.

Hieman kovatasoisempia lajeja löytyi miesten puolelta, mutta sielläkin palkinnot irtosivat halvalla. Miesten 50 ja 100vu:ssa kärki oli noin SM-finaalitasoa, mutta finaaleihin pääsi Dubaissa hieman helpommalla kuin Vaasassa. Joitain koviakin tuloksia kisoissa nähtiin. Esimerkiksi naisten 200selkää taittui Daryny Zevinalta aikaan 2,02,94.

Tukholmassa ja Moskovassa tulostaso oli jo lupaavasti nousussa vaikkei vielä Maailman cupin ansaitsemalla tasolla aivan ollutkaan. Berliinin lähtölistoilla leveyttä alkaa jo olla paremmin. Esimerkiksi Ranskasta ja Italiasta tulee kovia uimareita mukaan, isäntämaa Saksasta puhumattakaan. Esimerkiksi 100perhosen top-8 näyttää lupaavalta:


"Phelps, Michael 1985 USA    49.22
McGill, Tyler 1987 USA       49.77
Deibler, Steffen 1987 GER    49.95
Korotyshkin, Evgeny 1983 RUS 50.23
Czerniak, Konrad 1989 POL    50.70
Cavic, Milorad 1984 SRB      50.80
Huegill, Geoff 1979 AUS      50.93
Sano, Hidemasa 1984 JPN      51.50"
Berliinissä mukana on myös hyvä joukko suomalaisia. Itsekkin suuntaan Ossin kanssa viikonlopun pikavisiitille Berliiniin. Mielenkiintoista nähdä miten rajusti 100vaparin taso nousee. Vielä Moskovasta finaalipaikka olisi irronnut kohtuu "helposti" (48,96), mutta Berliiniin listalla 8. ilmoitettu aika on 47,05.

Vielä pari sanaa päivän treeneistä. Aamutreeni aloitettiin kuivalla. Aluksi palloteltiin vesipallolla ringissä fysiopallojen päällä istuen. Sen jälkeen make piti taas haastattelun. Tällä kertaa olin itse haastateltavana ja käytiin läpi syksyn kisojen todennäköinen lajiohjelma ja suunnitelma.

Altaassa käytettiin taas fysiopalloja. Tällä kertaa uitiin 4x25/hlö viesti vesipallovaparia fysiopalloa kuljettaen. Illalla uitiin samaviesti uusiksi. Aamulla joukkueemme (pete, mikko, noora, minä) hävisi viestin kohtuu selvällä marginaalilla. Illan finaalissa aika parani noin 20sekunttia ja vaikka vastustajakin pystyi parantamaan tulostaan selvästi voitimme finaalin noin 1½sekunnin marginaalilla.

Loppuun vedettiin vielä tehosarja joka oli muotoiltu yksinkertaisesti:

4x

25 startilla L. 60"
2x25 L. 30"
50 L. 60"
75 L. 90"

Vauhdin sai päättä itse oman tuntuman mukaan. Idea oli kuitenkin uida tilanteeseen sopivat tehot. Osan sarjoista sai myös jättää uimatta.

Itse panostin tälläkertaa piikkeihin ja finstaan. Ensimmäisen kierroksen jälkeen jätin 75uimatta ja vauhti tuntui kiihtyvän. Aamutreenin yhteydessä Miian auki hieromat hartiat alkoivat taas totella käskyjä ja uintiin löytyi rentoutta. Tuloksena syksyn parhaita piikkejä (pari kertaa 9,5) ja muutenkin kovia treeni aikoja.

Ai niin. Iltatreenin lämmittelyksi pelattiin uppopullaria. Käytännössä siis uppopalloa, mutta pallon sijaan pelivälineenä toimi perinteinen täytettävä rollopullari jossa taisi olla  veden lisäksi jokunen pikkukivi lisäpainona ja maalina toimi toisessa päässä T-viiva ja toisessa päässä käsipainoilla pohjaan rajattu vastaavan kokoinen alue. Viimeisen viikon aikana niin Make kuin uimaritkin ovat olleet poikkeuksellisen innovatiivisella tuulella ja treeneissä on kokeiltu kaikenlaista.

Loppuun vielä haaste tasapainoilusta kiinnostuneille: Heitä fysiopallo veteen ja nouse sen jälkeen vedestä pallon päälle istumaan ja nosta kädet kohti kattoa/taivasta. Kuulostaa äkkiseltään aika helpolta, mutta itse ainakin jouduin parissa treenissä treenaamaan ennen kuin onnistui.

Päivänbiisi CLXXVII




maanantai 17. lokakuuta 2011

Laattatehoista puolivapaalle

 Eilisessä iltatreenissä lensi pitkästä aikaa taas laatta. Treenin alkupuolella vedettiin 2x50IV, toinen broukkenina ja toinen suorana. Alkuun uitu suora finsta oli treenin avausvedoksi raskaimman tuntuinen pitkään aikaan. Kangistuminen alkoi jo 15metrissä ja maalissa fiilis oli sama kuin hyvin menneenn 200vaparin jälkeen (niitä kokemuksia ei tosinn kauheasti ole). Aika kuitenkin toivoa herättävä 23,3.

Keskivaiheilla treeniä leikittiin vähän fysiopallojen kanssa ja loppuun vedettiin kunnon hapotus sarja, jossa vatsahapotkin nousivat ylös hengittämään:

5x100"br" 1.-2. 50-25-25, 3. 25-50-25 ja 4.-5. 25-25-50. St. 1-2minuuttia.

Treenin jälkeen kävimme syömässä rannalla. Fiilikset sieltä voi Ossia lainaten tiivistää, "ruoka oli hyvää, mutta seura vielä parempaa". Lisäksi ruoan hinta-laatusuhde oli hyvä.




Oma ateria näytti tältä ja maistui vielä paremmalta

 Tänään aamutreeniin oli matkaa sängystä linnuntietä noin 2metriä. Treeni alkoi klo 11:00 ja herätys oli soimassa noin 30sekunttia liian aikaisin, klo 10:59.  Treeni pidettiin siis meidän kattoterassilla. Alkuun Miia piti jumpan, jossa aurinkotervehdyksiä, kyynerpäähippaa ravistelua ym. Loppuaika käytettiin henkiseen valmistautumiseen: Make haastatteli Villeä ja väleissä muut uimarit kertoivat omia mietteitään. Keskustelu oli luottamuksellista, joten ei siitä sen enempää. Aihe koskettaa kuitenkin lähes jokaista IKM-ikäistä ja sitä vanhempaa uimaria.

Illalla kävin pyörähtämässä Malagassa. Pyöräilin ympäri keskustaa ja piipahdin myös muutamassa kaupassa.

Päivänbiisi CLXXVI

Tuoreempaa arkkitehtuuria Malagan keskustassa
Ylipitkäksi venähtänyt hellejakso on kuivattanut Malagaa halkovan joen kokonaan.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Gibraltar ja Marbella

Jo leirin alussa oli puhetta Gibraltarilla käynnistä ja eilen se lopulta toteutui. Äitini serkku, Vuokko on asunut täällä jo vuosia ja lähti poikaystävänsä kanssa mukaamme matkaoppaaksi. Tässä hiemam kuvia päiväreissultamme:
Etualalla Espanjan ja Britanian välinen raja, taustalla kohoaa jylhä Gibraltarin vuori. 
Aluksi kävimme syömässä Gibraltarin keskustassa. Ja suuntasimme sen jälkeen vuorelle.


Keskustaa ja Gibraltarin vuori pilviin verhoutuneena

Gibraltarin vuorta valloittamassa: Kuskinamme Gibraltarille ja takaisin oli Vuokon poikaystävä Ismael (kuvassa vasemmalla) 

Herkuleen pylväät
Vuoren vakioasukkaisiin kuuluvat Barbaari Makaki apinat, joista tuli otettua pari ihan onnistunutta kuvaakin. Apinoiden lisäksi toinen hieno nähtävyys vuorella oli tippukiviluola. Luolasta on löydetty ensimmäinen Neandertalilaisen pääkallo, josta luolass on jäljennys alkuperäisellä paikallaan. Luola oli paikan päällä nähtyny aika vaikuttavan näköinen, mutta kuvista fiilis välittyy heikosti. Jokatapauksessa luonnon muovaama luola ihmisten suunnittelemalla valaistuksella ja musiikilla höystettynä oli hieno elämys.
Apina tähystää kohti Satamaa

Tippukiviluola dramaattisessa valaistuksessaan.

Veljekset?

Yli 400metriin merenpinnasta kohoavan vuoren jyrkempi sivu.
Paluumatkalla Torremolinokseen kävimme vielä pikavisiitillä Marbellassa, joka tunnetaan miljonäärien ja superjulkkisten lomailu ja asuinpaikkana. Erityisesti Puerto Banusksen huvivenesatama oli jotain mitä suomessa ei näe. Laiturissa oli mm. 64-metrinen huvijahti Lady Haya ja kadun varressa autoja Rolls-Roysesta Ferrariin.
Marbellan venesatamassa parkissa oli myös tämä Audi

Autokaupassa tarjonta painottui  myös luxusosastoon
Eilen Britaniassa, tänään Espanjassa ja viikon päästä Saksassa sitten taas Espanjassa ennen paluuta Suomeen...

Päivänbiisi CLXXV

torstai 13. lokakuuta 2011

Tehoilua

Lyhyt päivitys iltatreenistä.

200av
4x50 päädyissä ojentajien venytys 5sek
200I/V vl.
2x st 25V ajalla (molemmat vu 9,6)

3-5kertaa

sr+samax vetokumilla (sr=vastusveto ja sa=ylinopeusveto) + 75br

itse menin 3kokonaista kierrosta ja 4:llä sr+sa+suora 50vu (22,9)

Uinti tuntui melko hyvältä ja kisakunto lähestyy pikkuhiljaa. Pienestä se on kiinni tällä hetkellä.

Huomenna on vapaapäivä ja lähdetään käymään Gibraltarilla ylihuomenna ehkä enemmän asiaa? Kirjoitettavaa olisi paljon mutta aikaa ja energiaa niukasti :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Nopeuden opettelua

Perinteisessä valmennuksessa nopeustreeni on usein lähinnä nopeuden mittaamista. Uidaan piikkejä tai 15metrisiä ja kellotetaan niistä aikoja. Kellossa näkyvä aika siis määrittää nopeusvedon laduun. Meillä iltatreenin nopeus oli ennenkaikkea nopeuden harjoittelua. Opettelimme siis uimaan nopeasti.

Päivän nopeuden vedettiin seuraavilla tyyleillä. Lähempänä perinteistä nopeustreeniä oli drilli jossa kaikki uimarit seisovat rivissä altaanlaidalla silmätkiinnoi valmiina starttaamaa. Valmentaja antaa 2-4 rivissä olevalle uuimarille merkin lähteä uimaan kun pallo putoaa veteen. Luvan saaneet uimarit reagoivat pallon veteen putoamis ääneen jua koittavat koskea palloon ennen muita. Jännitystä drilliin tuo se ettei uimari tiedä ketä on vastassa ja millä radalla pallo on.


Kehittyneempi, enemmän perinteisesstä poikkeava ja lisää monipuolisuutta tuova drilli löytyy alta. Tällä kertaa kaikki uimarit lähtevät päädystä tai tilanteensalliessa miltä tahansa laidalta ja kaikkien on koskettava palloon. Ensimmäisenä palloon koskettava uimari pääsee pelistä pois eikä enää saa koskettaa uudelleen palloon. Jos pallosta kerkeää ainoalla kosketuksellaan ottamaan otteen on palloa mahdollisuus myös heittää. Pallon on kuitenkin pysyttävä sille varatulla alueella (allas tai varatut radat) tai muuten uimari hylätään vaikkei hän olisikaan viimeinen. Viimeinen palloon koskenut (tai yli rajan heittänyt) palkitaan esimerkiks 10:llä punnerruksella.

Treeni oli kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut. Nopeutta piti löytyä niin uintiin liukuun kuin köydenalituksiinkin. Jos ensinmäinen yritys ei tärpännyt piti myös suunnan muutoksiin löytyä terävyyttä. Ja vaikka iloinen meininki ja treenien hauskuus onkin meillä osa päivittäistä tekemistä, oli illan nopeustreeni yksi leirin hauskimmista.

Päivänbiisi CLXXIV



perjantai 7. lokakuuta 2011

Jyväskylä vs. Malaga


Benalmadenan venetsia
Säästelin aamun olkapäätä ja kävin uinnin sijaan pyöräilemässä Benalmadenassa. Aamu oli taas todella lämmin ja lämpötila kohosikin poikkeuksellisen korkealle kuten kuvasta näkyy:

Paikallinen tekniikkakaan ei kestä enää jatkuvaa hellettä. Ja tarkoitan tietenkin tuota risteykseen hajonnutta bussia ;) 


Todellisuudessa tuossa klo 11 aikoihin lämpötila oli noin +27-29 ja iltatreeniin mentäessä virallinen lämpömittari näytti +32. Altaalla Matkurit ja paikallinen ryhmä oli jo aikalailla valmiina hyppäämään altaaseen. 3000m alkuverran sijaan vedin perinteisen kisaverran josta metrejä kertyi noin 500. Olkapää tuntui hieman aralta, mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan 50vaparia. Alkupätkä oli hieman varovaista mikä johtuu varmasti pitkälti alitajuisesta olkapään varomisesta. Aika kuitenkin ihan kelvollinen 23,02.


6-tapaa hypätä veteen selärin startissa
Vaparin jälkeen mietin vielä olkapään tilannetta uudelleen ja päätin uida vielä 50rinulin. Rinuli lähtikin liikkeelle huomattavasti vaparia paremmin ja kokonaisuutena uinti oli positiivinen kokemus. Aika taas täpärästi huonommalla sekunttiluvulla 30,03. Omien finstojen jälkeen jäin seuraamaan muitten uinteja. Mielenkiintoa riitti niin Tonin 200vaparissa kuin Markkasen Jannen 400selärissäkin. Myös Mikon 200vaparia oli mukavaa katsoa kun vauhti kiihtyi loppuakohti.


Janne Markkanen ja 400su. Paikalliset ihmettelee kuka on tuo hullu mies?

Päivänbiisi CLXXIII

torstai 6. lokakuuta 2011

Jere vs. Ville 50perhosta - Video

Jere veti tänään viimeisen treenin leirillä ja treenin loppuun Ville haastoi Jeren 50perhosessa. Alla oleva video ei sen enempää esittelyjä kaipaa. Kuvaruudun alalaidasta lähtien. Rata 1. Mikko Alpola, 2. Jere Hård ja 3. Ville Kallinen.



"Kisoihin" jos käsi kestää

Kalaparvi
Vesipallo ottelussa olkapää sai pari kovempaa kolhua ja eilisessä rantatreenissä jo valmiiksi arka olkapää otti uudelleen iskua. Loppu päivä piti ottaa aika kevyesti kättä rasittamatta ja lepäsin vielä tämän aamunkin. Iltatreenissä pitää koittaa miltä käsi tuntuu uidessa ja huomenna olisi tarkoitus vetää "kisa" paikallisia vastaan.   Lainausmerkit siitä syystä että kyseessä ei ole perinteinen kilpailu jossa vedetään oma kisaverra ja uidaan päälle kisamatkat. Paikallisen ryhmän valmentaja haluaisi vetää treenin joka sisältää verraa ja nuo kilpailumatkat.

GP-kisojen lähestyminen pakottaa kuitenkin joustamaan hieman tuosta ohjelmasta joka olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan seuraava:

3000av
50vu+ 50ru+ 50su+ 50pu
2000väliverraa
200vu
1500verraa
400vu
800loppuverraa

=8100

Siis paljon helppoja metrejä ja muutama IV-veto. Jos käsi kestää hyvin, vedän oman kisaverran ja nuo 4finstaa. Loppuun sitten jotain omaa tai yhteistä muiden sprinttereiden kanssa.

Päivänbiisi CLXXII

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Yhteistreenejä matkureiden kanssa

Vedettiin molemmat eilisen treenit yhdessä matkureiden kanssa. Aamu alkoi kuitenkin salitreenillä, jossa  oma pääsetti oli leuanveto 20+10+10, jalkaprässi terävästi 4x10x200kg ja hauikset käsipainoilla 8x15kg + 10x15kg + 8x20kg. Altaalla Jere veti kevyehkön treenin, jossa tekniikka ja hieman kovempana settinä 10x50 räp+lätt L. 1min. Itse vedin pelkillä räpylöillä. Ensimmäiset 9 kynnystä ja viimeinen nelosta aikaan 23,5.



Iltatreenin kokoonpano.
Päivällä en kerennyt nukkumaan päikkäreitä mutta kerkesin kuitenkin olemaan pitkällään noin 20minuuttia. Iltatreenissä sprinttereiden pääsarjana 10x50 IV lähtö 3'. parittomat startilla ja parilliset alhaalta. Vedin 5 ensimmäistä rinulia, ylhäältä paras 30,2 ja alhaalta paras 32,2. Jälkipuolisko oli sen verran hapokasta menoa että ajat eivät jääneet mieleen. Jokatapauksessa laji oli vapari ja viimeinen tuli aikaan 26.6. Parasta vapareissa oli se että hyytymisestä huolimatta tekniikka ja kierrokset pysyi kohtuullisen hyvinä. Lisämausteena käsissä tämän vuoden toistaiseksi kovimmat hapot. Treenin jälkeen käytiin vielä sprinnteriporukalla ottamassa muutamia kuvia hyppyaltaalla.


Sprinttereiden kuviokellunta sessio treenin jälkeen

Voimistelua

Pullistelua

Villen pää
Illalla kävimme vielä hallin naapurissa vierailevassa tivolissa. Ihmisiä oli liikkeellä paljon ja etenkin kaupungissa vähemmän näkyvää nuorisoa. Jos aikaa ja taitoa riittää teen vielä pienen videon Tivolin tunnelmista.