maanantai 26. heinäkuuta 2010

Helsinki Jyväskylä 10h




Leirin loppu sujui hyvin ja viimeisessä treenissä sain vedettyä muutaman ihan hyvän nopeusvedon. Altaan vesi oli tosin jäähtynyt aika paljon edellispäivistä ja taukoja ei käytännössä kärsinyt pitää lainkaan.

Matka Suomeen sujui hyvin mutta matka Helsingistä Jyväskylään kesti loulta yli 10 tuntia. Kiitos viivästyksestä kuuluu bussikuskille jonka mukaan vaihtoyhteyden Tampereelta Jyväskylään piti lähteä klo 2. Todellisuudessa seuraava bussi lähti vasta klo 6:05 ja sekin kierteli Mäntän ja Keuruun kautta löytäen viimein perille Jyväskylään.
Onneeksi Tampereen linja-autoaseman vieressä sattui olemaan 24/7-huoltoasema ja ystävällistä henkilökuntaa. Reilun neljän tunnin odottelu olisi tuntunut vielä astetta tuskaisemmalta yksin ankeassa linja-auto katoksessa.

Paluumatkaa lukuunottamatta reissusta jäi hyvä fiilis. Porukka oli hyvä treenit sujui pääsääntöisesti hyvin. Tästä on hyvä jatkaa viimeistelyä Jyväskylässä.

Päivänbiisi LXIV

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Myrskyä ja pitkiä päikkäreitä



Keli täällä Koperissa muuttui viime yön aikana +30... +35-asteen helteisestä auringon paisteesta rajuihin ukkoskuuroihin. Aamun treenissä oli tarkoitus uida vain pari kilsaa kevyttä, mutta allas jouduttiin sulkemaan salamoinnin takia jo ennen kuin pääsin loppuun. Treenin jälkeen nukuin puolisentoista tuntia ennen lounasta ja lounaan jälkeen taas lähes kolme tuntia myöhästyen melkein seuraavasta treenistä.

Seuraava ukkoskuuro lähestyi taas uhkaavasti ja vedin melko lyhyen verran ennen ensimmäistä tehovetoa 100vu br (50-25-25). Uinti tuntui kolmatta piikkiä lukuunottamatta aika tahmealta ja väsyneeltä ja aikakin oli sekunnin edellistä satasta huonompi.

Verrasin muutaman satasen ja totesin että tehot saa riittää tältä päivältä. Oltiin juuri Hanna-Marian kanssa lähdössä porealtaille kun allas jouduttiin jälleen tyhjentämään ukkoskuuron takia. Treeni olisi siis loppunut joka tapauksessa heti, joten päätös oli oikea.

Päivänbiisi LXIII

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Väsynyttä menoa



Tänää oli astetta väsyneempi olo koko päivän. Vedin aamulla normaalia pidemmän verran ennen tehoja. Vajaan kahden kilsan alkuverra sisälsi mm. potkuja, vartalon hallintaa ja otteen hakua. Väsymyksestä johtuen vedin tänään vähemmän tehoja kuin alkuviikosta.

100br vu (50-25-25) 49,7
-ensimmäinen finsta rento
-kolmas piikki vahvaa, rullaavaa ja kiihtyvää uintia
-viimeinen piikki hyytyi hieman loppuun
-hyvä veto melko väsyneenä

50br ru (25-25) 27,5
- ensimmäinen piikki kevyt, kiihtyvä ja rento
-toinen piikki vahvaa loppua lukuunottamatta
-2 viimeistä vetoa hyytyi ja tekniikka huononi huomattavasti

Iltapäivällä kävelylenkki ja kauppareissu (myös kävellen). Lisäksi pari tuntia viereisessä vesipuistossa.


Päivänbiisi LXII

torstai 22. heinäkuuta 2010

Laadukkaita nopeusvetoja


Edellisten päivien neloset olivat aika kuormittavia ja viimeyön 11tunnin yöunet tulivat tarpeeseen. Aamupalan ja lounaan välillä kävin 2 tunnin kävelylenkillä ja lounaan jälkeen nukuin taas parin tunnin päikkärit. Iltapäivällä allastreeni oli seuraavanlainen nopeus painotteinen treeni.

200av
12x50 tekniikkaa
8x50 otteenhakua/sukl rupot
200I/V vl.

3x100 V L. 5-10min
1. 20m jacco V
2. 15m jacco V +voltti +10V
3. 25st V (9,54)


2x200 snork. pull. ver/tekn

3x100 V L. 5-10min
1. 15 hoffman V
2. out-in-out V
3. 25st V (9,54)

2x200 snork. pull. ver/tekn

50 IV suorana 22,8

400lv

Aikaa treeniin kului 1h 50minuuttia. Muiden maiden urheilijat viettivät vapaata iltapäivää ja altaalla oli hyvin tilaa. Kaikille suomalaisille oli tarjolla oma rata, joten n
opeusvedot oli helpompi vetää todella laadukkaasti. Loppuun vedin vielä suoran finstan, vaikka olo olikin aika väsynyt. Uinti tuntui alussa ihan hyvältä, mutta edellispäivien tehot painoi kropassa ja loppu oli raskas. Pääasia kuitenkin että nopeudet onnistui hyvin.

Päivänbiisi LXI

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Happoja tulee taas


Eiliset tehot meni vielä pitkälti kroppaa herätellessä, mutta tänään rupesi jo happojakin tulemaan. Ajatuksena oli vetää kaksi hyvin erityyppistä pidempää vetoa ja päälle tarvittaessa lyhyempää.

Päädyin lopulta seuraavaan:

100vu (suora) 54,7
50vu (suora) 22,4
100vu (5x20m) aikaa en enää muista
50br (25-25) 21,5

Suora satanen oli taktisesti ihan onnistunut ja loppukin tuli kohtuu hyvin. Suora finsta oli paras päivän vedoista ja siitä ei parannettavaa juuri löytynyt. Myös broukkenit olivat ihan onnistuneita ja erityisesti 5x20metrisestä jäi hyvä fiilis kun sai runtata ihan kunnolla joka vedolla.

Iltapäivällä käytiin kaupungilla ja kävelin samassa yhteydessä taas reilut 5km. Illan koordinaatio harjoituksena vielä muutama ottelu ilmakiekkoa :)

Päivänbiisi LX

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Slovenia


Tultiin eilen 6:n hengen porukkalla Sloveniaan leirille. Paikkana Adrianmeren rannalla sijaitseva Koperin pikkukaupunki. Maken viettäessä kesälomaa Suomessa pääsen itse suunnittelemaan ja toteuttamaan treenit päivän tuntuman mukaan. Ainut pakollisempi ohjeistus viikolle on "4 tehotreeniä nelosia ja kaksi nopeutta"

Aamutreenin sisältö:

-verraa
-otteen hakua
-herätteleviä drillejä
-kevyttä monipuolista kelausta
-herättelevä ja iltaan valmista kovempi veto (8x50 II/III-III)
-vauhtileikittelyä
-matkaa kertyin noin 3km

Iltapäivällä:

-kisaverra
-125br (75-50) vu
-100br (50-25-25) ru
-75br (50-25) ru
-50 (suorana alhaalta) vu
-50br (25-25) vu

Suoran finstan vedin Hanskia kirittäen, muut yksin. Uinti tuntui viikon loman jälkeen aika raskaalta eikä kropasta tuntunut löytyvän tehoja. Otekin tuntui olevan vielä hieman hukassa, vaikka eilis iltaan nähden tuntuikin huomattavasti paremmalta. Edellisistä huolimatta, uinti oli kuitenkin hyvin rullaavaa ja kierroksia löytyi hyvin. Ajatkin olivat hyviä varsinkin kahdella viimeisellä vedolla (24,3 ja 21,?).

Huomenna aamulla olisi luvassa taas nelosia. Tarkka vetojen määrä ja laatu tarkentuu vasta treenin kuluessa, mutta ajatuksena olisi vetää ainakin pari hyvin erityyppistä vetoa. Toinen pidempi ja raskaampi happoja hakien ja toinen lyhyemmissä pätkissä terävyyttä hakien. Muuten mennään pitkälti fiilispohjalta.

Treenien välissä kävin lisäksi kauppareissun yhteydessä noin 5:n kilometrin kävelylenkillä, muuten päivä on kulunut syönnin ja levon merkeissä.

Päivänbiisi LIX

maanantai 19. heinäkuuta 2010

nem-loma

viikon loma on nyt ohi ja paluu arkeen koittaa. viimeviikkon alku kului jyväskylässä rannalla, järvessä ja levätessä. loppu viikko taas nuorten em-uinteja helsingissä seuraten. pari kertaa pääsin myös itse altaaseen mutta varsinainen treenaus alkaa kun pääsen illalla sloveniaan. lisää päivityksiä kun pääsen jonkinlaisen nettiyhteyden päähän.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Tiivis kisa-analyysi

Torstai: 100rinulissa taktiikan hakua 100vapariin. Hyvä uinti aamulla ja illalla. Sivussa ennätyskin parani ylisekunnilla. Pitkän viestin teemana rentous, keveys ja oman uinnin uiminen. Toteutus melko hyvä.

Perjantai: 100vaparissa rento ja helppo ensimmäinen finsta, kolmannella hieman lisää voimaa ja viimeisellä piikillä selvä tehon lisäys ja tekniikan muutos satasen tekniikasta finstan tekniikkaan.

50pepessä uuden taktiikan testaus, rento ja pitkä veto läpi uinnin. Taktiikan toteuttaminen onnistui, mutta taktiikka ei toimi kyseisessä lajissa.

Lauantai: 50rinulissa keveyden ja kierrosten hakua. Toteututus hyvä ja illalla ennätyskin parani 0,06 sekunnilla.

4x100vuv:ssä tavoitteena hieman kevyempi mutta vauhdikkaampi aloitus kuin henkilökohtaisella satasella. Toteutus onnistunut. Viestifiilis oli hyvä ja ensimmäisellä finstalla uinti plaanasi erittäin hyvin. Osuusaika 50,92 jäi vain kolme kymmenystä viimevuotisesta viestiosuudesta.

Sunnuntai: 50vaparissa tavoitteena hakea varmuutta EM-kisojen päämatkalle. Aamun uinti oli todella hyvä, illalla olo oli jo selvästi väsyneempi ja uinti tuntui raskaammalta. Ajat erilaisista uinneista huolimatta 22.63 ja 22,64. Aamun aika sivusi myös liiton Shanghain MM-uinteihin asettamaa esitys rajaa.

4x100skuv:ssä tavoite oli väsymyksestä huolimatta taistella mahdollisimman hyvä uinti. Ensimmäinen finsta hyvillä kierroksilla kevyesti ja loppu lähinnä tahdonvoimalla.

Muita huomioita:

-100vu kolmoisvoitto
-50vu kaksoisvoitto
-tyttöjen 400 ja 800vu kaksoisvoitot
-miesten ja poikien vapariviestien terävä kärki
-miesten vapariviestien laaja taso (3-joukkuetta pisteillä)
-sekariviestijoukkueiden kilpailukyvyn paraneminen

Päivänbiisi LVIII

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kaikki valmista?

Viimeinen päivä ennen kisoja alkaa olla takana. Matka Ouluun sujui hyvin ja kisa-allaskin tuli tänään katsastettua. Viimeinen herkkyys ja keveys puuttuu vielä, mutta se tuskin haittaa menoa finstaa pidemmillä matkoilla. Lajeina huomenna 100ru ja 4x200vuv. Ensimmäistä kisapäivää odotellessa.

Päivänbiisi LVII

maanantai 5. heinäkuuta 2010

3 yötä Ouluun on

Eilen sunnuntaina en käynyt uimassa kertaakaan. Sen sijaan ajelin pyörällä ympäri Jyväskylää. Yhteensä matkaa kertyi yli 30kilometriä, keli oli komea ja musiikki hyvää. Tulevat SM-lajit pyörivät mielessä ja henkinen valmistautuminen alkoi todenteolla.

Tänään sen sijaan kävin uimassa kolmesti, kahdesti altaassa ja kerran järvessä. Aamun "kelaus" kesti noin 7minuuttia. Päälle pari starttia ja se oli siinä.

Päivällä vähän pidempi allasosuus. Parinkymmenen minuutin kisaverran jälkeen suora 50vu (22,4) ja broukken 20,8. Suora finsta taisi olla treeni ennätys, broukkeni taas hyytyi loppuun aika mukavasti. Loppuun vähän verraa ja muutama 10metrinen erilaisilla starteilla.

Illalla poljin pyörällä lähimmälle rannalle ja kävin pikaisesti järvessä uimassa. Vesi oli mukavan raikasta ja pehmeää, ote hyvä ja uinti liukuvaa. Kisafiilis alkaa pikkuhiljaa löytyä. Viimeinen herkkyys tosin puuttuu edelleen.

Päivänbiisi LVI

lauantai 3. heinäkuuta 2010

SM-palaveria, nopeutta ja tehoja

Eilinen treeni alkoi SM-palaverilla. Kaikille jaettiin kaksi lappua joista ensimmäiseen kirjoitettiin haave SM:in suhteen. Haaveet vaihtelivat ennätys parannuksista ja finaalipaikoista yksittäisten lajien onnistumisiin tai yleisempiin kaikkia lajeja koskeviin onnistumisiin. Lopuksi jokainen sijoitti haavelapun sopivalle etäisyydelle maalista.

Toiselle lapulle kirjoitettiin jotain, mistä pitäisi olisi valmis luopumaan tässä vaiheessa viimeistely. Osa luopui liiasta valvomisesta, osa ylimääräisestä herkuttelusta, toisille luopuminen oli enemmän henkistä stressistä ja paineista luopumista.

Palaveri oli mielestäni onnistunut ja nosti hyvin kisafiilistä. Altaan puolella vedettiin nopeus vetoja eri tavoin pitkillä palautuksilla. Treenin kivuliain hetki sattui treenin lopulla vetäessä vetokumilla ylinopeusvetoa Lauralle. Kumi katkesi ja lävähti voimalla parisenkymmentä senttiä navan alapuolelle...

Tänään aamulla ohjelmassa oli kisaverra ja pari broukken vetoa. Ensimmäinen veto 100br vu (50-25-25) oli melko raskas, mutta taktisesti hyvin onnistunut ja loppua kohti kiristyvä.

Toisena vetona noin 15min edelllisen jälkeen. 50br vu (25-25) oli myös onnistunut. Oma vuoro tuli aika yllättäen enkä kerennyt valmmistautumaan käytännössä ollenkaan. Uinti rullasi kuitenkin kohtuu hyvin ja varsinkin toisen piikin loppu tuli kevyesti ja vahvasti. Ajat 46,9 ja 20,7.


Yllä (flipperissäkin) maalina toiminut lauta ja tavoite laput.
Allakuvassa edellisten lisäksi myös roskiin heitetyt laput.



Päivänbiisi LV

torstai 1. heinäkuuta 2010

Väsymysvaihe

Kuva: Viimeistelyvaiheessa vastaan voi tulla jotain yllättävää =)


SM-viimeistely on nyt edennyt vaiheeseen jota osaa odottaa, mutta joka yllättää kuitenkin aina. Tänään tehoina oli 3 broukkenia (125, 75 ja 50). Tuntuma kropassa ensimmäisen vedon jälkeen oli erikoinen. Hapottaa mutta hapot ei kuitenkaan tunnu varsinaisesti lihaksissa vaan ylipäätään kropassa. Toinen mielenkiintoinen havainto oli myös hapenpuute ja hengittämisen vaikeus vetojen jälkeen. Varsinaista hengästymistä ei kuitenkaan tullut.

Vedin kaikki vedot vaparia Tonin kanssa ja myös Toni kommentoi tuntemuksiaan samoilla samoilla. Muillakin tuntui olevan samanlaisia väsymyksen tuntemuksia ennen viimeistä vetoa.

Ajat olivat kuitenkin hyviä tuntumaan nähden: 125br (75-25-25) 1,01,4 ja 75br (50-25) 35,3(?) ja loppuun terävämpi 50br (25-25) 21,2.

Tänään jäi jostain syystä pyörälenkkikin tekemättä. Taisi olla ensimmäinen kerta pariin viikkoon kun näin pääsi käymään.

SM-viimeistely etenee siis hyvin aikataulussa.

Päivänbiisi LIV