Kerran vuodessa, yleensä pääkilpailuiden jälkeen urheilijat pitävät pidemmän treenitauon. Nimitys tuolla pätkälle vaihtelee, mutta loma, kesäloma, offseason ja ylimenokausi ovat ne joita itse olen eniten kuullut käytettävän. Suuri osa Olympialaisiin kautensa päättäneistä lienee edelleen tauolla. Itsellänikin kesälomaa on jäljellä vielä kuun loppuun, mutta...
Viimeisen 1½ viikon "lomailuun" on kuulunut mm. seuraavaa.
Ma: aamulla puntti ja illalla pyörälenkki (yht. 3h)
Ti: iltapäivällä pyörälenkki (1½h)
Ke: kuivatreeni kampuksen kentällä (1½h)
To: Pelailua, vetokumijumppaa ja järvitreeniä (2½h)
Pe: samaa kuin torstaina (2h)
La: pyörälenkki (1h)
Su: pelailua ja vetokumijumppaa (1½h)
Ma: aamulla 1h pyöräily + 1½h allas ja illalla allas (4h)
Ti: aamulla allas ja ilta jumppaa lyhyt allas (2½h)
Ke: huoltavaa jumppaa + sali + allas (3½h)
=23h
Lomaillaan siis silloin kun siihen on oikeasti tarvetta...
Päivänbiisi CCXIV
keskiviikko 22. elokuuta 2012
torstai 16. elokuuta 2012
Urheilijoiden urapolkuja osa 1 - Oma polkuni
Suomalaisessa urheilussa tehdään nyt joka lajille omaa urheilijan urapolkua. Perusajatus on yksinkertainen, määritetään mitä urheilijan pitää missäkin vaiheessa uraa tehdä ja kuinka paljon, jotta ura etenee mukavasti kohti huippua. Polun varrelle määritellään sitten seuran, lajiliiton, koulun ja kodin roolit. Eri ikäluokat laitetaan peräkkäin omiin laatikoihinsa ja alle kerätään edellämainittujen tahojen roolit. Treeni- ja kilpailu määriä nostetaan tasaisesti junnusta aikuisikään ja tekeminen muuttuu pikkuhiljaa leikkimisestä ammattaimaiseksi puurtamiseksi.
Itse saan olla onnellinen ettei omassa lapsuudessani ollut tuollasia polkuja. Oma ura ja motivaatio olisi nimittäin lopahtanut jo ajat sitten. Toiseksi täytyy todeta ettei oman silloisen kotikaupunkini uimaseura ainakaan tuolloin olisi taipunut uimarin urapolun mukaiseen malliin.
Tässä oma urapolkuni:
Aloitin uinnin 8-vuotiaan Pieksämäen ainoassa uimaseurassa Pieksän Kuuteissa. Valmentajat olivat käyneet liiton peruskoulutukset, mutta mitään valmennusjärjestelmää tai suurempia kausisuunnitelmia ei mielestäni noudatettu. Treenit kestivät noin 60minuutti joista ensimmäiset ja viimeiset 10minuuttia saunottiin. Valmentajat ja kuntouimarit kävivät omia keskusteluitaan ja uimarit juttelivat omiaan. Altaassa uitiin kerrasta toiseen suunnilleen samanlainen ohjelma. Pari sataa lämmittelyä, sitten potkuja/käsivetoja ja loppuun piikki vaparia tai joskus rintauintia. Matkaa kertyi 500-800metriä. Toisena päivänä motivaatio oli korkealla ja kilpailu kovaa, kuka kerkeää uimaan eniten. Toisena päivänä taas pidätettiin hengitystä matalan pää portaikossa ja toivottiin ettei valmentaja huomaa että matka ei edisty.
Tätä jatkui muutaman vuoden ja pikkuhiljaa innostuin myös kilpailemisesta. Kyselin kovasti milloin on kilpailuita ja olin aina valmis lähtemään kilpailuihin. Lähes poikkeuksetta ajat paranivat. Uin yleensä 50metrin vapaa ja rintauinteja koska tunsin pärjääväni niissä parhaiten ja sain aina päättää mitä halusin uida. Kerran valmentaja kuitenkin ilmoitti minut 200m vapaauintiin tietämättäni (Rollo-uinnit Kotkassa), taistelin matkan läpi (3,12,52), olin viimeinen noin 16sekunnin erolla seuraavaan, enkä halunnut uida matkaa enää koskaan, ei ollut minun juttuni!
Itä-Suomen hallit tulivat tutuiksi kunnes 12-vuotiaana uin Kouvolan Siniviitta karsinnoissa 100m rintauinnissa ajan, jolla naapuri seuran valmentajan mukaan päästäisiin loppukilpailuihin. Omassa seurassani ei tainnut siihen aikaan olla edes tietoa että kisojen parhaat pääsevät valtakunnallisiin loppukilpailuihin. Asiaa sitten selviteltiin ja lopulta kävikin ilmi että olin loppukilpailuun valittujen joukossa. Lähdimme siis valmentajani kanssa Kemiin jossa kyseinen loppukilpailu pidettiin. Tuon kilpailuiden välisen 3viikko treenailin lähinnä itsekseni. Kävin koulun jälkeen uimassa ja uin lähinnä 100m rintauinteja. Välillä vähän taukoa (ja ehkä pienet löylyt) ja muutama satanen lisää. Tämän jakson treenasin jokatapauksessa kovaa, motivaatio oli korkealla hallilla kului tunteja. Loppukilpailuissa ennätys parani vielä 2sekunttia ja yhteensä reilun kuukauden ikäisestä ennätyksestä oli lähtenyt 4sekuntia. Tilastoista kiinnostuneena katselin tuloslistaa ja tulin ensimmäistä kertaa tietoiseksi mitä vauhtia muut saman ikäiset uivat. Tampereella ja pääkaupunkiseudulla oli uimareita jotka uivat minua noin 10sekuntia kovempaa.
Samoihin aikoihin tajusin myös että kaikki kilpailut eivät ole saman arvoisia ja näissä arvokkaimmissa kilpailuissa (siniviitta, nuorten kesä/talvikista) ei uida mielimatkojani 50-metrisiä. Tässä vaiheessa uinnista tuli kuitenkin tavoitteellisempaa. Halusin nostaa 100m rintauinti sijoitustani kauden pääkisoissa. Vietin hallilla yhä enemmän aikaa, joinakin päivinä saatoin uida kerralla jopa 4000-6000metriä, jollakin toisella viikolla saunominen ja sukeltelu kiinnosti enemmän ja metrejä kertyi koko viikolla tuo 4-6000. Välillä valmentaja oli paikalla, välillä ei, toisinaan uimareita oli paikalla 10 välillä uin yksin tai yhdessä silloisen parhaan kaverini kanssa. Kilpailut toimivat suurena motivaattorina. Vaadin päästä kilpailemaan ja seurailin Uintilehden kisakalenteria ja ehdotin että lähdettäisiinkö kisaamaan Kotkaan tai Kajaaniin. Aina löytyi joku, joka lähti kuskiksi ja yleensä autokin saatiin täyteen uimareita.
Vuonna 2004 seurasin Ateenan Olympialaisia, olin tuolloin 15-vuotias. 200m rintauinnissa minua 3 kuukautta nuorempi unkarilainen otti hopeaa. Itse olin parantanut 3:ssa vuodessa 100m rintauinnin aikaani 14 sekunttia ja noussut kotimaassa jo ikäluokkani kärkinelikkoon. Matkaa ikäluokan maailmanlaajuiseen kärkeen oli kuitenkin toiset 14sekuntia. Päätin kuitenkin tuolloin että haluan jonain päivänä olla mukana noissa kilpailuissa (vuosi 2012 kuulosti tuolloin ihan kohtuulliselta)
Tässä vaiheessa rupesin käymään kerran viikossa naapuripaikkakunnalla (kiitos isäni joka tajusi silloin että jonkun ammattilaisen pitää katsoa tekniikkaa jos poika meinaa huipulle yrittää).
Treenikilometrejä vuodelle 2004 kertyi "huikeat" 388km ja 100m rintauinti parani peräti 7:llä sekunnilla. Näihin aikoihin treenailin kuitenkin yhtä viikko treeniä lukuun ottamatta itsekseni sillä Pieksämäen silloinen valmentajani potki minut ulos ryhmästä koska minulla ei ollut motivaatiota ja neuvoin liikaa muita uimareita. Hallilla aikaa kuitenkin kului runsaasti (niin altaassa kuin saunassakin) ja neuvoin edelleen muita uimareita, koska muut kyselivät minulta rintauinnin tekniikasta, kun olin oikein naapurikunnassa käynyt oppia hakemassa.
Ylä-aste lähestyi loppuaan. Kävin kerran viikossa aamutreeneissä. Siivoojat avasivat oven ja allas oli kokonaan minun. Vesi oli kuitenkin aamuisin pirun kylmää ja osa aamutreeneistä kuluikin jopa kokonaan lämpimässä suihkussa (sauna kun ei ollut päällä). Ysiluokalla oli sitten valintojen paikka. Äiti oli jo kauan aikaa sitten sanonut minulle ja siskollenni että "lukion käytte sitten Pieksämäellä", eipä olisi mieleen tullut muualle lähteäkkään. Vanhemmat olivat kuitenkin jälleen hereillä, Pieksämäen uimahalli oli menossa remonttiin ja kaupungissa ei ollut valmentajaa. Lisäksi kaupungin liikuntatoimi suhtautui nuivasti ratatilaa vieviin "niinsanottuihin kilpauimareihin." Äiti kysi että mitenkä tärkeä asia uinti minulle on ja haluanko edelleen jatkaa tosissani. Vastausta ei tarvinnut juuri miettiä ja hetken päästä olimme jo Isän kanssa tutustumassa Voionmaan urheilulukioon ja jututtamassa Marko Malvelaa, Swimming Jyväskylä päävalmentajaa.
Heinäkuussa 2005 pääsin ensimmäistä kertaa SM-kilpailuihin. Olin alittanut 50rintauinnissa ja SM-rajan ja olisin ennätykselläni jopa lähellä finaalipaikkaa. Paria viikkoa aiemmin olin jo voittanut Ikäluokkani Suomenmestaruuden 100m rintauinnissa.
Nuo Jyväskylässä käydyt SM-kisat olivat ensikosketukseni Jyväskylään. Jäin silloin jo totuttelemaan yksin asumiseen. Elokuussa alkaisi sitten Lukio ja kova treenirääkki uudessa ryhmässä, jossa harjoitteli Suomen huippuja. Valmistauduin henkisesti 6-8kilometrin ohjelmiin. Yksi aamulla ja toinen illalla. Välissä olisi sitten koulua ja illalla pitäisi tehdä vielä läksyt ja opetella ruoan laittoakin.
Kauden avauspalaverissa Make otti puheeksi vuoden tavoitteet. Iso joukku uimereita tavoittelisi EM-kisapaikkaa jo syksyn arvokisoihin. Minulla ja muilla lukion ykkösillä olisi kuulemma hyvä paikka tavoitella NEM-kisarajoja. Treenit alkoivat, en pysynyt muiden mukana alkuunkaan. Eikä nyt ollut varaa piilotella portaikossakaan. Meno oli ammattimaista ja vauhti hurjaa. Yritin roikkua perässä, mutta huonolla menestyksellä. Olin lähdössä jatkamaan kun Make tai Malla sanoi että riittää jo jatketaan seuraavaan sarjaan. Tätä toistui jatkuvasti. Syksyn mittaan treenivauhdit kuitenkin paranivat ja nousin jopa 2-3aaltoihin vapari sarjoissa.
Syksyn kisoissa Malla laittoi minut uimaan 200m vapaauintia. Tuosta lajista muistona olivat vain Kotkan Rollot vuonna 2001 joiden jälkeen en ollut kyseistä matkaa pitkällä uinut kertaakaan. Paransin lyhyenradan ennätystäni 2,14->2,05, mutta ei se omalta lajilta tuntunut vieläkään. Make puolestaan heitti ilmoille ajatuksen 50vaparin NEM-paikasta, olihan 25metrin ajat jo aika lupaavia. Rupesin taas itsekkin miettimään 50vaparia uudella tavalla. Olin tottakai uinut sitä kisoissa aina kun mahdollista, mutta jotenkin lajin puuttuminen Ikäkausimestaruus kisoista oli siirtänyt ajatukset takaisin 100m rintauintiin.
Ensimmäisen Jyväskylän vuoden aikana nostin tasoani reilusti. Pääsin jopa 0,02sekunnin päähän NEM-paikasta. Ikäluokastani kukaan ei päässyt kisoihin! Seuraavat vuodet (2006-2008) tavoittelin LREM-rajoja ja 4x50 vapariviestin paikkoja. Ajat paranivat hiljalleen, mutta lopullinen läpimurto kansainväliselle tasolle sai vielä odottaa. Näinä vuosina kuljin ehkä lähimpänä uimarin urapolkua, mutten silloinkaan viihtynyt itse polulla.
Vuodenvaihde 2008-2009 oli seuraava käännekohta urallani. Olimme 2kuukautta leirillä Austraaliassa. Treenasimme alkupätkän paikallisen ryhmän kanssa Sydneyssä. Valmistauduin leiriin henkisesti kuten Jyväskylään tuloon. Uinnin suurmaassa treenimäärät ja vauhti ovat vielä kovemmalla tasolla. Roikuin jälleen viikon mukana. Sitten olkapäät sanoivat STOP! Loppu leirin jumppailin olkapäitä ja otin aurinkoa. Aussiryhmän valmentaja kehui muita suomalaisia kovasta treenauksesta, minäkin sain kuulla positiivista palautetta, olin saanut kivan rusketuksen.
Siirryimme omalle leirille Wollongongiin. Altaassa käsi ei juuri kestänyt mitään. Meressä pystyin Bodysurffaamaan. Olin löytänyt uudenlajin. Vaikka altaassa en juuri saanut mitään tehtyä meressä vauhti riitti. Heti leirin jälkeen nousin uudelle tasolla lyhyenradan SM-uinneissa ja voitin ensimmäisen Suomen mestaruuden (100vu) kaikkiaan mitaleita kertyi 7! Meritreenillä ja auringon otolla, okei potkuja treenasin ahkerasti.
Treeni systeemimme lähti kehittymään myös heti leirin jälkeen. Kelailu väheni, kova vauhtinen uinti lisääntyi, oman kehon kuuntelulle annattiin enemmän tilaa ja laatu nousi uudelle tasolle. Viihdyin treeneissä yhä paremmin. Pääsin taas kilpailemaan omalla mukavuusalueella. Syyskaudella rikoin ensimmäiset SE:t ja pääsin lopulta EM-kisoihin. Sen jälkeen olen käynyt läpi kaikki muut arvokisat paitsi 2010 LRMM, joihin kukaan suomalainen ei rajoja alittanut.
Sprintit, kilpailu ja hauskanpito ovat tullet yhä tärkeämpään rooliin treeneissä. Samat jutut kuin silloin junnunakin pitävät motivaatiota yllä ja tuottavat tulosta kilpailuissa. Onneksi Uimarin Urapolku ei ole ollut määrittämässä.
Muutamien keskustelujen ja aiemmin kuulemieni tarinoiden pohjalta voin todeta että en ole ainut, jonka ura on edennyt enemmän polun vieressä kuin urapolulla, usein jopa koskemattomassa erämaassa. Ja usein näiden seikkailijoiden polulle ohjaaminen olisi lopettanut kiinnostuksen koko touhuun.
Julkaisen mielelläni myös muiden urapolkuja. Muoto on vapaa, lyhyt tai pidempi teksti, Video tai ääniraita mikä sinulle parhaiten sopii. Tarinoita varmasti riittää joten jakakaa niitä.
Uimarin oikeaoppinen urapolku
Itse saan olla onnellinen ettei omassa lapsuudessani ollut tuollasia polkuja. Oma ura ja motivaatio olisi nimittäin lopahtanut jo ajat sitten. Toiseksi täytyy todeta ettei oman silloisen kotikaupunkini uimaseura ainakaan tuolloin olisi taipunut uimarin urapolun mukaiseen malliin.
Tässä oma urapolkuni:
Aloitin uinnin 8-vuotiaan Pieksämäen ainoassa uimaseurassa Pieksän Kuuteissa. Valmentajat olivat käyneet liiton peruskoulutukset, mutta mitään valmennusjärjestelmää tai suurempia kausisuunnitelmia ei mielestäni noudatettu. Treenit kestivät noin 60minuutti joista ensimmäiset ja viimeiset 10minuuttia saunottiin. Valmentajat ja kuntouimarit kävivät omia keskusteluitaan ja uimarit juttelivat omiaan. Altaassa uitiin kerrasta toiseen suunnilleen samanlainen ohjelma. Pari sataa lämmittelyä, sitten potkuja/käsivetoja ja loppuun piikki vaparia tai joskus rintauintia. Matkaa kertyi 500-800metriä. Toisena päivänä motivaatio oli korkealla ja kilpailu kovaa, kuka kerkeää uimaan eniten. Toisena päivänä taas pidätettiin hengitystä matalan pää portaikossa ja toivottiin ettei valmentaja huomaa että matka ei edisty.
Tätä jatkui muutaman vuoden ja pikkuhiljaa innostuin myös kilpailemisesta. Kyselin kovasti milloin on kilpailuita ja olin aina valmis lähtemään kilpailuihin. Lähes poikkeuksetta ajat paranivat. Uin yleensä 50metrin vapaa ja rintauinteja koska tunsin pärjääväni niissä parhaiten ja sain aina päättää mitä halusin uida. Kerran valmentaja kuitenkin ilmoitti minut 200m vapaauintiin tietämättäni (Rollo-uinnit Kotkassa), taistelin matkan läpi (3,12,52), olin viimeinen noin 16sekunnin erolla seuraavaan, enkä halunnut uida matkaa enää koskaan, ei ollut minun juttuni!
Itä-Suomen hallit tulivat tutuiksi kunnes 12-vuotiaana uin Kouvolan Siniviitta karsinnoissa 100m rintauinnissa ajan, jolla naapuri seuran valmentajan mukaan päästäisiin loppukilpailuihin. Omassa seurassani ei tainnut siihen aikaan olla edes tietoa että kisojen parhaat pääsevät valtakunnallisiin loppukilpailuihin. Asiaa sitten selviteltiin ja lopulta kävikin ilmi että olin loppukilpailuun valittujen joukossa. Lähdimme siis valmentajani kanssa Kemiin jossa kyseinen loppukilpailu pidettiin. Tuon kilpailuiden välisen 3viikko treenailin lähinnä itsekseni. Kävin koulun jälkeen uimassa ja uin lähinnä 100m rintauinteja. Välillä vähän taukoa (ja ehkä pienet löylyt) ja muutama satanen lisää. Tämän jakson treenasin jokatapauksessa kovaa, motivaatio oli korkealla hallilla kului tunteja. Loppukilpailuissa ennätys parani vielä 2sekunttia ja yhteensä reilun kuukauden ikäisestä ennätyksestä oli lähtenyt 4sekuntia. Tilastoista kiinnostuneena katselin tuloslistaa ja tulin ensimmäistä kertaa tietoiseksi mitä vauhtia muut saman ikäiset uivat. Tampereella ja pääkaupunkiseudulla oli uimareita jotka uivat minua noin 10sekuntia kovempaa.
Samoihin aikoihin tajusin myös että kaikki kilpailut eivät ole saman arvoisia ja näissä arvokkaimmissa kilpailuissa (siniviitta, nuorten kesä/talvikista) ei uida mielimatkojani 50-metrisiä. Tässä vaiheessa uinnista tuli kuitenkin tavoitteellisempaa. Halusin nostaa 100m rintauinti sijoitustani kauden pääkisoissa. Vietin hallilla yhä enemmän aikaa, joinakin päivinä saatoin uida kerralla jopa 4000-6000metriä, jollakin toisella viikolla saunominen ja sukeltelu kiinnosti enemmän ja metrejä kertyi koko viikolla tuo 4-6000. Välillä valmentaja oli paikalla, välillä ei, toisinaan uimareita oli paikalla 10 välillä uin yksin tai yhdessä silloisen parhaan kaverini kanssa. Kilpailut toimivat suurena motivaattorina. Vaadin päästä kilpailemaan ja seurailin Uintilehden kisakalenteria ja ehdotin että lähdettäisiinkö kisaamaan Kotkaan tai Kajaaniin. Aina löytyi joku, joka lähti kuskiksi ja yleensä autokin saatiin täyteen uimareita.
Vuonna 2004 seurasin Ateenan Olympialaisia, olin tuolloin 15-vuotias. 200m rintauinnissa minua 3 kuukautta nuorempi unkarilainen otti hopeaa. Itse olin parantanut 3:ssa vuodessa 100m rintauinnin aikaani 14 sekunttia ja noussut kotimaassa jo ikäluokkani kärkinelikkoon. Matkaa ikäluokan maailmanlaajuiseen kärkeen oli kuitenkin toiset 14sekuntia. Päätin kuitenkin tuolloin että haluan jonain päivänä olla mukana noissa kilpailuissa (vuosi 2012 kuulosti tuolloin ihan kohtuulliselta)
Tässä vaiheessa rupesin käymään kerran viikossa naapuripaikkakunnalla (kiitos isäni joka tajusi silloin että jonkun ammattilaisen pitää katsoa tekniikkaa jos poika meinaa huipulle yrittää).
Treenikilometrejä vuodelle 2004 kertyi "huikeat" 388km ja 100m rintauinti parani peräti 7:llä sekunnilla. Näihin aikoihin treenailin kuitenkin yhtä viikko treeniä lukuun ottamatta itsekseni sillä Pieksämäen silloinen valmentajani potki minut ulos ryhmästä koska minulla ei ollut motivaatiota ja neuvoin liikaa muita uimareita. Hallilla aikaa kuitenkin kului runsaasti (niin altaassa kuin saunassakin) ja neuvoin edelleen muita uimareita, koska muut kyselivät minulta rintauinnin tekniikasta, kun olin oikein naapurikunnassa käynyt oppia hakemassa.
Ylä-aste lähestyi loppuaan. Kävin kerran viikossa aamutreeneissä. Siivoojat avasivat oven ja allas oli kokonaan minun. Vesi oli kuitenkin aamuisin pirun kylmää ja osa aamutreeneistä kuluikin jopa kokonaan lämpimässä suihkussa (sauna kun ei ollut päällä). Ysiluokalla oli sitten valintojen paikka. Äiti oli jo kauan aikaa sitten sanonut minulle ja siskollenni että "lukion käytte sitten Pieksämäellä", eipä olisi mieleen tullut muualle lähteäkkään. Vanhemmat olivat kuitenkin jälleen hereillä, Pieksämäen uimahalli oli menossa remonttiin ja kaupungissa ei ollut valmentajaa. Lisäksi kaupungin liikuntatoimi suhtautui nuivasti ratatilaa vieviin "niinsanottuihin kilpauimareihin." Äiti kysi että mitenkä tärkeä asia uinti minulle on ja haluanko edelleen jatkaa tosissani. Vastausta ei tarvinnut juuri miettiä ja hetken päästä olimme jo Isän kanssa tutustumassa Voionmaan urheilulukioon ja jututtamassa Marko Malvelaa, Swimming Jyväskylä päävalmentajaa.
Heinäkuussa 2005 pääsin ensimmäistä kertaa SM-kilpailuihin. Olin alittanut 50rintauinnissa ja SM-rajan ja olisin ennätykselläni jopa lähellä finaalipaikkaa. Paria viikkoa aiemmin olin jo voittanut Ikäluokkani Suomenmestaruuden 100m rintauinnissa.
Nuo Jyväskylässä käydyt SM-kisat olivat ensikosketukseni Jyväskylään. Jäin silloin jo totuttelemaan yksin asumiseen. Elokuussa alkaisi sitten Lukio ja kova treenirääkki uudessa ryhmässä, jossa harjoitteli Suomen huippuja. Valmistauduin henkisesti 6-8kilometrin ohjelmiin. Yksi aamulla ja toinen illalla. Välissä olisi sitten koulua ja illalla pitäisi tehdä vielä läksyt ja opetella ruoan laittoakin.
Kauden avauspalaverissa Make otti puheeksi vuoden tavoitteet. Iso joukku uimereita tavoittelisi EM-kisapaikkaa jo syksyn arvokisoihin. Minulla ja muilla lukion ykkösillä olisi kuulemma hyvä paikka tavoitella NEM-kisarajoja. Treenit alkoivat, en pysynyt muiden mukana alkuunkaan. Eikä nyt ollut varaa piilotella portaikossakaan. Meno oli ammattimaista ja vauhti hurjaa. Yritin roikkua perässä, mutta huonolla menestyksellä. Olin lähdössä jatkamaan kun Make tai Malla sanoi että riittää jo jatketaan seuraavaan sarjaan. Tätä toistui jatkuvasti. Syksyn mittaan treenivauhdit kuitenkin paranivat ja nousin jopa 2-3aaltoihin vapari sarjoissa.
Syksyn kisoissa Malla laittoi minut uimaan 200m vapaauintia. Tuosta lajista muistona olivat vain Kotkan Rollot vuonna 2001 joiden jälkeen en ollut kyseistä matkaa pitkällä uinut kertaakaan. Paransin lyhyenradan ennätystäni 2,14->2,05, mutta ei se omalta lajilta tuntunut vieläkään. Make puolestaan heitti ilmoille ajatuksen 50vaparin NEM-paikasta, olihan 25metrin ajat jo aika lupaavia. Rupesin taas itsekkin miettimään 50vaparia uudella tavalla. Olin tottakai uinut sitä kisoissa aina kun mahdollista, mutta jotenkin lajin puuttuminen Ikäkausimestaruus kisoista oli siirtänyt ajatukset takaisin 100m rintauintiin.
Ensimmäisen Jyväskylän vuoden aikana nostin tasoani reilusti. Pääsin jopa 0,02sekunnin päähän NEM-paikasta. Ikäluokastani kukaan ei päässyt kisoihin! Seuraavat vuodet (2006-2008) tavoittelin LREM-rajoja ja 4x50 vapariviestin paikkoja. Ajat paranivat hiljalleen, mutta lopullinen läpimurto kansainväliselle tasolle sai vielä odottaa. Näinä vuosina kuljin ehkä lähimpänä uimarin urapolkua, mutten silloinkaan viihtynyt itse polulla.
Vuodenvaihde 2008-2009 oli seuraava käännekohta urallani. Olimme 2kuukautta leirillä Austraaliassa. Treenasimme alkupätkän paikallisen ryhmän kanssa Sydneyssä. Valmistauduin leiriin henkisesti kuten Jyväskylään tuloon. Uinnin suurmaassa treenimäärät ja vauhti ovat vielä kovemmalla tasolla. Roikuin jälleen viikon mukana. Sitten olkapäät sanoivat STOP! Loppu leirin jumppailin olkapäitä ja otin aurinkoa. Aussiryhmän valmentaja kehui muita suomalaisia kovasta treenauksesta, minäkin sain kuulla positiivista palautetta, olin saanut kivan rusketuksen.
Siirryimme omalle leirille Wollongongiin. Altaassa käsi ei juuri kestänyt mitään. Meressä pystyin Bodysurffaamaan. Olin löytänyt uudenlajin. Vaikka altaassa en juuri saanut mitään tehtyä meressä vauhti riitti. Heti leirin jälkeen nousin uudelle tasolla lyhyenradan SM-uinneissa ja voitin ensimmäisen Suomen mestaruuden (100vu) kaikkiaan mitaleita kertyi 7! Meritreenillä ja auringon otolla, okei potkuja treenasin ahkerasti.
Treeni systeemimme lähti kehittymään myös heti leirin jälkeen. Kelailu väheni, kova vauhtinen uinti lisääntyi, oman kehon kuuntelulle annattiin enemmän tilaa ja laatu nousi uudelle tasolle. Viihdyin treeneissä yhä paremmin. Pääsin taas kilpailemaan omalla mukavuusalueella. Syyskaudella rikoin ensimmäiset SE:t ja pääsin lopulta EM-kisoihin. Sen jälkeen olen käynyt läpi kaikki muut arvokisat paitsi 2010 LRMM, joihin kukaan suomalainen ei rajoja alittanut.
Sprintit, kilpailu ja hauskanpito ovat tullet yhä tärkeämpään rooliin treeneissä. Samat jutut kuin silloin junnunakin pitävät motivaatiota yllä ja tuottavat tulosta kilpailuissa. Onneksi Uimarin Urapolku ei ole ollut määrittämässä.
Muutamien keskustelujen ja aiemmin kuulemieni tarinoiden pohjalta voin todeta että en ole ainut, jonka ura on edennyt enemmän polun vieressä kuin urapolulla, usein jopa koskemattomassa erämaassa. Ja usein näiden seikkailijoiden polulle ohjaaminen olisi lopettanut kiinnostuksen koko touhuun.
Julkaisen mielelläni myös muiden urapolkuja. Muoto on vapaa, lyhyt tai pidempi teksti, Video tai ääniraita mikä sinulle parhaiten sopii. Tarinoita varmasti riittää joten jakakaa niitä.
Uimarin oikeaoppinen urapolku
tiistai 14. elokuuta 2012
Viesti pohdiskelua - 6joukkuetta EM:iin?
Syyskausi pyörähtää todenteolla käyntiin näinä aikoina, kun lukiolaiset aloittelevat uutta lukukautta ja aamutreenikuviot palaavat normaali rytmiin. Ajatukset on hyvä kääntää kuitenkin jo loppusyksyyn, sillä ohjelmassa on kahdetkin arvokisat. Marraskuun lopulla LREM:t Ranskassa ja joulukuun puolivälissä LRMM:t Turkissa. Nyt uuden olympiadin alussa olisikin hyvä paikka lähteä nostamaan viestien tasoa kohti maailman huippua.
EM-joukkue näyttää jo nykyisten rajanalitusten pohjalta erittäin hyvältä ja esim miesten sekariviestiin olisi tyrkyllä tällä hetkellä seuraavanlainen kokoonpani:
Sergei su: 24.71
Iisakki ru: 27,44 (Eetun koulu ei ilmeisesti mahdollista EM-reissua)
Outinen pu: 23,81
A-P vu: 21,54
=1,37,50
raja 1,38,87
ja kun tuosta yhteisajasta ottaa pois 1,5sekuntia viestivaihdoilla niin ajalla 1,36,0 oltaisiin oltu viime kisoissa sijalla 7 heti belgialaisten perässä.
MM-kisojen sekariviestikin kannattaa pitää mielessä...
Kesän Suomenmestareista koostettu joukkue ui paukusta ajan 3,32,03... Eli lentävällä 3,30,53...
Tuolla ajalla oltaisiin Dubaissa sijoitutta Italian ja Ruotsin väliin sijalle 11.
Aikaa kisoihin on vielä ihan riittävästi ja tason nostaminen on mahdollista. Miltä kuulostaisi 0,5sek/50m ja 1sekuntti/ 100m?
Noilla parannuksilla oltaisiin Puolan EM:ssä oltu jo pronssilla ja Dubain MM:ssä hopealla!
Moni teistä miettii tällä hetkellä syitä sille miksi tuollaiset parannukset eivät ole mahdollisia.
Mutta haastankin nyt uimarit miettimään asiaa toisinpäin! Mikä estää uimasta loppuvuodesta viestiosuuksia joilla taistellaan jopa arvokisamitaleista?
Fokus siihen itse kilpailuun ja kilpailemiseen! Unohdetaan kynnysvauhdit ja muu diipa-daapa, kynnysvauhdillakun ei 50 ja 100m matkoilla oikein pärjää...
Kääntäkää siis ajatukset siihen mistä nuo tarvittavat sekunnit pudotetaan, pari kymppää startista, ja jokaisesta käännöksestä, jokaiseen käsivetoon 3senttiä lisää pituutta ja frekvenssi 2% tiheämmäksi... Noilla pärjätäänkin jo ihan kiitettävästi!
Ja vaikka ihan jokainen ei parannuksiin yltäisikään on jokainen kymmenys pois kokonaisajasta.
Yksi erittäin mielenkiintoinen uudistus LREM-kisoihin on myös tyttö-poika viestit!
Kyllä, luit oikein! Niin syksyn EM-kisoissa kuin Maailmancupissakin, ohjelmaan on lisätty 4x50m vuv ja skuv joukkueilla joissa ui kaksi naista ja kaksi miestä! Vapari viestissä joukkue rakentuu luonnollisesti 2 parhaasta 50vaparistista molemmissa sukupuolissa...
Sekariviestin kokoonpano sen sijaan onkin hieman haastavampi.
Periaatteessa nopein joukkue kasautuu siten että niissä kahdessa lajissa joissa nais ja mies edustajan välinen ero on pienin käytetään nais edustajaa ja vastaavasti niissä lajeissa missä ero on suurin käytetään mies edustajaa.
Koska järjestys on kuitenkin Su-ru-pu-vu. Ei välttämättä kannata uittaa miehiä 2 ensimmäisellä osuudella ja päästää sitten toisella puolikkaalla vastustajajoukkueiden miehiä hyödyntämään naistemme plaania...
SM:ien perusteella erot olivat seuraavat:
Su 3,11sek
ru 3,61 sek
pu, 3,19sek
vu 2,94 sek
Rinulissa ero on selkeästi isoin mutta muut 3 lajia ovat hyvin lähellä toisiaan. Lisäksi syksyn mittaan tulee varmasti muutoksia suuntaan ja toiseen joten mielenkiintoista nähdä millä kokoonpanoin lopulta uidaan.
Nykyisten näyttöjen perusteella mietityttää myös liiton valintapolitiikka viestiuimareiden suhteen...
viestiin valitaan max 2 uimaria ilman aikaraa...
tyttöpoika vapariviestin tarvittaisiin nykynäytöillä mukaan yksi 50vu mies ilman aikarajaa...
Tämän valinnan jälkeen miesten 4x50vapariviestistä puuttuisi enää 2 uimaria... Voidaanko heidät vielä valita? Viestin aikarajahan on jo rikki puolellatoista sekunnilla. Tyttö-poikaviesteihin liitto ei ole asettanut aikarajoja. Toisaalta suomesta löytyy tälläkin hetkellä noin 2 viestijoukkueellista uimareita joilla olisi mahdollisuus henk. koht. aikarajaan jolla viesti valinta hoituisi ilman sen kummempia säätöjäkin. Eli uikaahan lujaa!
EM-joukkue näyttää jo nykyisten rajanalitusten pohjalta erittäin hyvältä ja esim miesten sekariviestiin olisi tyrkyllä tällä hetkellä seuraavanlainen kokoonpani:
Sergei su: 24.71
Iisakki ru: 27,44 (Eetun koulu ei ilmeisesti mahdollista EM-reissua)
Outinen pu: 23,81
A-P vu: 21,54
=1,37,50
raja 1,38,87
ja kun tuosta yhteisajasta ottaa pois 1,5sekuntia viestivaihdoilla niin ajalla 1,36,0 oltaisiin oltu viime kisoissa sijalla 7 heti belgialaisten perässä.
MM-kisojen sekariviestikin kannattaa pitää mielessä...
Kesän Suomenmestareista koostettu joukkue ui paukusta ajan 3,32,03... Eli lentävällä 3,30,53...
Tuolla ajalla oltaisiin Dubaissa sijoitutta Italian ja Ruotsin väliin sijalle 11.
Aikaa kisoihin on vielä ihan riittävästi ja tason nostaminen on mahdollista. Miltä kuulostaisi 0,5sek/50m ja 1sekuntti/ 100m?
Noilla parannuksilla oltaisiin Puolan EM:ssä oltu jo pronssilla ja Dubain MM:ssä hopealla!
Moni teistä miettii tällä hetkellä syitä sille miksi tuollaiset parannukset eivät ole mahdollisia.
Mutta haastankin nyt uimarit miettimään asiaa toisinpäin! Mikä estää uimasta loppuvuodesta viestiosuuksia joilla taistellaan jopa arvokisamitaleista?
Fokus siihen itse kilpailuun ja kilpailemiseen! Unohdetaan kynnysvauhdit ja muu diipa-daapa, kynnysvauhdillakun ei 50 ja 100m matkoilla oikein pärjää...
Kääntäkää siis ajatukset siihen mistä nuo tarvittavat sekunnit pudotetaan, pari kymppää startista, ja jokaisesta käännöksestä, jokaiseen käsivetoon 3senttiä lisää pituutta ja frekvenssi 2% tiheämmäksi... Noilla pärjätäänkin jo ihan kiitettävästi!
Ja vaikka ihan jokainen ei parannuksiin yltäisikään on jokainen kymmenys pois kokonaisajasta.
Yksi erittäin mielenkiintoinen uudistus LREM-kisoihin on myös tyttö-poika viestit!
Kyllä, luit oikein! Niin syksyn EM-kisoissa kuin Maailmancupissakin, ohjelmaan on lisätty 4x50m vuv ja skuv joukkueilla joissa ui kaksi naista ja kaksi miestä! Vapari viestissä joukkue rakentuu luonnollisesti 2 parhaasta 50vaparistista molemmissa sukupuolissa...
Sekariviestin kokoonpano sen sijaan onkin hieman haastavampi.
Periaatteessa nopein joukkue kasautuu siten että niissä kahdessa lajissa joissa nais ja mies edustajan välinen ero on pienin käytetään nais edustajaa ja vastaavasti niissä lajeissa missä ero on suurin käytetään mies edustajaa.
Koska järjestys on kuitenkin Su-ru-pu-vu. Ei välttämättä kannata uittaa miehiä 2 ensimmäisellä osuudella ja päästää sitten toisella puolikkaalla vastustajajoukkueiden miehiä hyödyntämään naistemme plaania...
SM:ien perusteella erot olivat seuraavat:
Su 3,11sek
ru 3,61 sek
pu, 3,19sek
vu 2,94 sek
Rinulissa ero on selkeästi isoin mutta muut 3 lajia ovat hyvin lähellä toisiaan. Lisäksi syksyn mittaan tulee varmasti muutoksia suuntaan ja toiseen joten mielenkiintoista nähdä millä kokoonpanoin lopulta uidaan.
Nykyisten näyttöjen perusteella mietityttää myös liiton valintapolitiikka viestiuimareiden suhteen...
viestiin valitaan max 2 uimaria ilman aikaraa...
tyttöpoika vapariviestin tarvittaisiin nykynäytöillä mukaan yksi 50vu mies ilman aikarajaa...
Tämän valinnan jälkeen miesten 4x50vapariviestistä puuttuisi enää 2 uimaria... Voidaanko heidät vielä valita? Viestin aikarajahan on jo rikki puolellatoista sekunnilla. Tyttö-poikaviesteihin liitto ei ole asettanut aikarajoja. Toisaalta suomesta löytyy tälläkin hetkellä noin 2 viestijoukkueellista uimareita joilla olisi mahdollisuus henk. koht. aikarajaan jolla viesti valinta hoituisi ilman sen kummempia säätöjäkin. Eli uikaahan lujaa!
lauantai 4. elokuuta 2012
Sprinttitallille! (penkkiurheilija, älä vaivaudu)
Se oli siinä sitten tämä olympiadi ja tämä kausi. Koko vuosi sujui pääpiirteittäin niinkuin pitikin. Aina viimeiseen viikkoon asti. Oikeastaan viimeinenkin viikko sujui hallitusti ja hyvällä fokuksella kohti kauden päätöstä: Olympiafinaalia.
Kuten ennenkin, päivän tekeminen suhteutettiin päivän kuntoon: yleiseen olotilaan, väsymystasoon, jumiin ja yleiseen kulkemisseen. Viimeisinä päivinä ennen kauden päätöstä nuo päällimmäiset tekemistä säätelevät tuntemukset olivat päälle vyöryvän flunssan vuoksi väsymys, voimattomuus, "flunssajumi" ja yleinen kropan tukkoisuus. Kaikki edelliset ovat kutakuinkin vastakohtia niille tuntemuksille jotka itselläni liittyvät parhaimpiin onnistumisiin. Lähtökohta viimeiseen viikkoon ei siis ollut paras mahdollinen. Aikaa kuitenkin oli vielä ja keinoja tuloksen esiin saamiseen tiedossa, sillä vuosien varrella oli valmistaudutta kisoihin monenlasista lähtökohdista.
Moni suomalainen jättää SM-kisat väliin jo ilmoittautumis vaiheessa kun kausi on mennyt treenien osalta huonosti, on ollut sairastumisia tai muuten vain ei kulje tai "pohjat ovat jääneet ohuiksi." Itse olen pyrkinyt tilanteessa kuin tilanteessa saamaan irti parhaan mahdollisen tuloksen ja valmistautumaan kilpailuun parhaalla tilanteeseen sopivalla tavalla, sillä koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaa. Nyt näistä kokemuksista yritettiin löytää ne tilanteeseen sopivimmat ja oppia vielä jotain uuttakin.
Tällä kertaa kisaa oli pakko lähestyä levon kautta. Viimeiset kaksi päivää ennen 50vaparin alkueriä sujuivat lähinnä vuodelevossa. Altaassa kävin kerran. Hakemassa otetta (300metriä I) ja varmistamassa että uinti lähtee hyvin liikkeelle ( 1 startti ja 35metrin V-veto startilla). Muuten kropan aktivointi ja herättely tapahtui muutamilla terävillä kuntopalloliikkeellä Olympiakylän kuntosalilla hengästyä ei saanut ettei hengitystiet ärsyynny yhtään enempää.
Näistä lähtökohdista lähdettiin sitten elokuun toiseen päivään ja 50m vapaauinnin alkueriin. Kisapäivänä valmistauduin kuten normaalisti. Ainoa muutos normaaliin oli oikeastaan aikaisempi herääminen. SM-kisoissa ei välttämättä tarvitse olla 100% hereillä vielä alkuerissä jos perustaso on riittävän korkealla suhteessa yleiseen tasoon. Olympia-altaassa 50vaparissa taso on sitä luokkaa että jokaisen kilpailijan on oltava hereillä jos mielii jatkaa kisailua vielä iltajaksossa.
Hereillä myös oltiin ja uinti lähti hyvin liikkeelle, rullasi tasaisesti loppuun ja maaliintulokin oli onnistunut. Kaikki meni siis kuten koko kevään ja alkukesänkin. Mutta... aika ei sitä ollut. Flunssa vei parhaan terän. Viimeinen herkkyys hukkui flunssan alle, uinti ei lentänyt. Jokainen veto oli noin 3cm tervettä sprintteriä lyhyempiä. Se on vähän, mutta 40:llä vedolla se tekee jo toista metriä ja 2m/s vauhdilla tuosta tulee se sekunti joka treeniajoissakin viikon takaisiin tuli lisää. Ei! Tämä ei ole selittelyä suomalaisille penkkiurheilijoille!!!
Tämä on analyysiä niille Jyväskylän sprinttereille ja muille sprintterihenkisille jotka tietävät mistä todella on kyse. Niille jotka olivat mukana rakentamassa kautta, joka tuotti tänä keväänä 2 EM-kisaedustusta, hurjan ennätysprosentin SM-kisoissa sekä yhden Olympiapaikan ja 5 SE-tulosta.
Kiitos kaudesta! Kiitos kirjeistä! Kiitos hauskoista treeneistä ja niistä jotka eivät hapokkaimmillaan aina tuntuneet niin hauskoilta vaikkakin kivusta huolimatta sitä usein jopa olivat. Kiitos kiriavusta ja tsemppauksesta niin treeneissä kuin kisoissakin. Toivottavasti saitte niitä myös minulta!
Tämä on meidän juttu! Se toimi nyt ja toimii ensikaudella entistä paremmin. Jatketaan samaan malliin: flipperiä, plaanipiikkejä, pesäpalloa, XYZ-sarjoja ja huikeita loppukirejä; sooloilua ja vahvaa yhteishenkeä ja kaikkea mitä ensikaudella taas keksitään.
Kausi on ohi ja uusi on alkanut! Vietikapula on nyt teillä! Hauskoja treenejä! Nähdään pian! Nyt kuitenkin: lomalla viimeinkin!
Päivänbiisi CCXIII
Lopuksi:
 |
| Vaikkei kaikki aina näytä niin yksinkertaiselta... |
 |
| ... nauttikaa siitä mitä teette!!! |
(kuvat: Uimaliitto, Jussi Salminen)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)