maanantai 18. helmikuuta 2013

JS-cup II ja SUS 100-vuotta

Pientä tilanne katsausta taas missä mennään. Viime viikko kului aikalailla säästöliekillä treenaillen. Lääkäri käynti ei tuottanut suoraan vastausta mikä mättää, omat epäilynit alkoivat pikkuhiljaa kääntyä Mykoplasman kannalle ja kun epämääräisiä oireitani lääkärille kerroin piti hänkin sitä todennäköisenä. Verikokeitten tuloksia mykoplasman osalta vielä odotellaan, mutta antibiootti kuuri laitettiin käyntiin jo nyt, jotta tauti olisi mahdollisimman pian ohi.

Viikkon treeneissä en juurii itseäni kuormittanut. Kevyitä tunni treenejä läähinnä otteenhaku mielessä silloin tällöin hieman terävästi spurttaillen. Lauantai-aamun seurakisoissa sitten viikon ensimmäiset IV-vedot 50ru 30,03 ja puolisen tuntia myöhemmin 50vu 22,66. Varsinkin vaparissa oli positiivista se että vaikka kyseessä oli olympiadin ensimmäinen pitkänradan 50vu ja edellisestä suorituksesta oli puolisn vuotta, oli hinna kokonaisuutena noinkin hyvin hallussa. Parasta lennokkuutta ei ollut ja tauti sekä antibiootit painoivat, mutta siitä huolimatta aika oli vain 0,09 sekuntia hitaampi kuin kesällä.

Kisojen jälkeen lähdin Savoon sukulaisia moikkaamaan. Ensin lauantai Piesämäellä ja aunnuntaina pikavisiitille Savonlinnaan. Savonlinnassa piipahdin myös 100vuotiaan Savonlinnan uimaseuran juhlauinneissa. Ja kisa paikalle menee niin tekeehän sitä tietysti mieli altaaseenkin. Verryttely aika oli juuri loppunut ja 1½tunni päästä oli jo jatkettava matkaa joten kysyin vieläkö 50perhoseen mahtuu mukaan ja mahtuihan sinne! Uinti tuntui ihan mukavalta ja SM:ssä oikeille raiteille lähtenyt tekniikka näyttti pysyneen kiskoilla sillä aika oli vain 0,87 sek hitaampi kuin SM-finaalissa. Ei yhtään hassumpaa ilman verraa tasaisilta muovijakkaroilta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti