tiistai 19. lokakuuta 2010

Hyvää kisailua

Aamu oli sprinttereillä vapaa ja sen ansioista unta kertyi taas kellon ympäri. Iltapäivällä 20minuutin kisaverra ja päälle 200-300m IV oman tarpeen mukaan. Villen kanssa vedettiin pitkillä verroilla ja tauoilla kaksi suoraa satasta. Molemmat taktiseti hyviä ja kiihtyviä uinteja. Ensimmäinen 54,1 ja toinen 55,0. Varsinkin jälkimmäisessä oli tiukkaa kamppailua loppuun asti. Käännöseen tultiin täsmälleen samaan aikaan ja toisenkin finstan ensimmäinen piikki oltiin aivan tasoissa. Viimeisillä 15metrillä sain ratkaisevat 4-kymmenystä ero. Näitä lisää!

Loppuun vedin vielä yksin 50ru broukkenin. Uinti tuntui ihan hyvältä, loppussa tuntui aika raskaalta mutta ei hyytynyt oikeastaan yhtään. Aika 28,1, ei hengästymistä, ei happoja.

Päivänbiisi LXXXV

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti