sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Palauttelua

Loppuviikko meni palautellessa edellisiltä viikoilta kasaantunutta kuormitusta. Perjantaina sprinttereillä oli tunti lipunryöstöä ja päälle vähän nopeutta. Altaassa meno tuntui todella raskaalta. Alkuverran 4x100 olisi voinut hyvin olla pätkittynä finstoihin, sen verran raskaalta tuntui viimiset 20 metriä vaikka ihan verra vauhtia vedettiinkin.

Illalla nukahdin sitten jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa, aamulla taas heräsin juuri ja juuri ennen puolta kahtatoista.Unta kertyi siis vajaat 16-tuntia. Nyt sunnuntai-iltana olo alkaa olla jo melko palautunut ja uuteen viikkoon on helpompi lähteä kun kroppa on kunnolla levännyt.

Edellisen UTL-leirin ravintoterapian osuudessa annettiin kotitehtävä jossa piti tarkkailla omaa syömistään ja kirjata niitä ylös kaikki päivän aikana syöty. Yksi vaihtoehto oli myös ottaa kuva aterioista.

Make ja Ville olivat myös puhuneet aiheesta ja Ville lisäsikin blogiinsa jo yhden päivän ruokansa.

Oma sunnuntain "iltapala" oli seuraavanlainen:






Lähtötilanne:  kuvasta puutuu suola, ruokaöljy ja ketshuppi...

















Lopputulos... (tai osa siitä)













































Päivänbiisi LXXX

1 kommentti: