maanantai 31. tammikuuta 2011

Hienoja viestejä ja hurja sunnuntai

Vaasan SM-uinnit on nyt takanapäin. Onnistunut kisareissu kaikenkaikkiaan. Tässä yhteenvetoa kisoista:

Torstai: 100ru 1,01,28 ja ensimmäinen Suomenmestaruus rintauintimatkalta. Pitkässä viestissä Mestaruus irtosi uudella SE:llä 7,24,08.

Perjantai: 100vu voitto ajalla 48,22

Lauantai: 50ru hopeaa ajalla 28,08 ja 4x100vuv kultaa SE-ajalla 3,18,15.

Sunnuntai: 100sku 1,2sekunnin ennätysparannus aikaan 55,52, mikä yllättäen riitti myös mestaruuteen. Samalla uuden lajin valloitus, (enää seläri puuttuu, mutta se onkin sitten aikakaukana vielä.) 50vaparista kisojen neljäs henkilökohtainen Suomen mestaruus kilpailuennätyksellä 21,62. Kisojen viimeisessä lajissa 4x100skuv:ssä ensimmäistä kertaa vapaauintiosuudelle josta omaksi osuusajaksi kirjattiin 47,36. Tuloksena SM-hopeaa.

Kokonaissaldoksi muodostui siis 6 kultaa, 2 hopeaa, 2 SE-aikaa ja 4 LREM-rajan alitusta .

Erityisesti sunnuntai-ilta jää varmasti mieleen lähes täydellisenä jaksona. 100sku oli uintina kisojen paras eikä siitä juuri parannettavaa löydy. 50 vaparissa takajalan tuelinen starttipalli olisi luultavasti tuonut uuden SE:n  vaikka maaliintulossa parannettavaa vielä olikin. Kaikki sunnuntain startit tähtäsivät kuitenkin illan viestiin jossa pääsin nauttimaan parhaasta mahdollisesta kannustuksesta.

Yleensä en kannustus huutoja juurikaan kuule mutta tällä kertaa Janne, Teemu ja kakkosjoukkueesta Antti pitivät sen verran kovaa ääntä yhdessä katsomossa olevien kanssa että fiilis nousi aivan uudelle tasolle. Lisäksi Janne melkein tyrkkäsi minut altaaseen taputamalla selkään kun olin jo nousemassa starttipallille :)

Itse uinti lähti liikkeelle suorastaan lentäen ja avausfinsta taittuikin aikaan 22,30. Finstan käännöksessä toinen jalka hieman lipesi ponnistuksessa mutta vauhtii kiihtyi uudestaan. Lopun pienestä hyytymisestä huolimatta viesti-vaihdolla uitu paras aika parani 50,50->47,36 = -3,14sek. Iso Kiitos kaikille ääntä pitäneille!!!

Päivänbiisi CVII

ps. FINA on päättänyt 50vaparin olympiarajaksi 22,11, ja näyttöikkuna aukeaa 1.3.2011. Kisoihin pääsy edellyttää siis 0,3sekunin ennätysparannusta ja aikaa on vajaat 1½vuotta. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti