sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Kolme erilaista uintia

Tässä pieni analyysi siitä miten eilisen kisat sujuivat omalta kohdaltani:

Verrassa tuntui kohtuu hyvältä, jaloissa tosin jonkin verran väsymystä torstai illan ja perjantain potkuista. Ensimmäisenä lajina oli 50vu jossa pääpointit oli nopea liikkeelle lähtö startissa ja vahva toinen piikki. Molemmat sain toteutettua ja loppu tulos oli muutenkin hyvä. Ainut selkeä miinus oli pintautuminen. Aloitin uinnin aivan liian syvältä ja ensimmäisen vedon palautus jarrutti vauhtia aika rajusti. Aika oli kuitenkin hyvä (22,82).

Toinen startti, 50ru, oli noin tunti vaparin jälkee. Tavoitteena oli rento kiihtyvä uinti ja toteutuskin oli melko onnistunut. Maaliin tulo meni vähän liukumiseksi ja viimeiset 10m tuli vedettyä hengittämättä kun suu oli täynnä vettä... mutta ei siitä sen enempää =)

Ennen viimeistä lajia oli lähes 4tunnin tauko. Tämä aika kului syömiseen ja muiden uintien seuraamiseen. Vähän ennen seitsämää oli vihdoin 50perhosen vuoro. Suunnitelma oli sama kuin 50ru, mutta toteutus ei ollut aivan yhtä onnistunut. Käsiveto oli koko uinnin ajan kunnossa, samoin potkut. Käsillä ja jaloilla ei tosin ollut mitään hajua toistensa tekemisestä, 1käsiveto per 1,8357 potkua suhteella uintiin ei saanut kunnon rytmiä millään, joten aikaan 25,29 voi olla ihan tyytyväinen.

Kokonaisuutena kisareissu oli melko onnistunut. Vaparin pintautumisia täytyy treenata ja perhosen rytmi täytyy löytää, muuten kaikki näyttää tässä vaiheessa hyvältä loppusyksyä ajatellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti