torstai 23. syyskuuta 2010

Oman kehon kuuntelua

Popov-viikko voitonpuolella. Neljästä kolmentreenin päivästä takana kolme, viimeisimmän saldona 5h50min altaassa ja 50minuuttia kuivalla. Matkaa kertyi kävellen 6x2km ja uiden 3x6km. Kävelyä siitä syystä että pyörä päätti hajota juuri sillä viikolla kun sitä eniten kaipaisi.

Maanantaina vedettiin kaikki kolme treeniä Tonin kanssa, aamulla kevyt kelaus, päivällä reippaampi kakkos/kynnys sarja ja illalla kolmisen kymmentä erimittaista nopeusvetoa. Tiistaina ja tänään torstaina olen toteuttanut kolmentreenin sykliä Teemun kanssa. Tätä iltaa lukuunottamatta molmmilla on tosin ollut oma ohjelma, päivällä osittain myös oma rata.

Kaikkein tyytyväisin omassa tekemisessäni olen ollut siihen että yhä jumisemmat ja kuormittuneemmat olkapäät ovat sallineet uida äärisprintterille melko kovia metrimääriä. Erityisesti tiistaina ja tänään olen oppinut paljon uutta omien olkapäideni erilaisista jumitiloista ja niiden huollosta sekä ennentreeniä että treenin aikana.

Altaan puolella keskiviikko oli ohjelmaltaan melko kevyt, tunnin viestitreeni jossa matkaa 2km ja päälle kolmen vartin kelaus setti ennen nsm-ryhmän valmennusta. Muuten päivä oli taynnä ohjelmaa. Päivällä työkkäriin ja sieltä suoraan työhaastatteluun, sitten liuta pienempien asioiden hoitoa ennen omia treenejä ja valmennusta. Aikaa hallilla vierähti lopulta noin neljä ja puolituntia. Valmennuksen jälkeen kauppaan ja ruoanlaittoon. Sitten tiskausta sähköposteihin vastailua ja muuta pientä mutta omanaikansa vievää hommaa. Kohta kello olikin jo melkein yksi.

Tänään päivällä tuli sitten puhelinsoitto. Työharjoittelupaikka varmistui!

Päivänbiisi LXXVII

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti