tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kisaraporttia ja yhtälön ratkaisua

Tukholman reissu sujui omalta osaltani hyvin. 100vaparissa 3.-paras pitkänradan aika heti aamulla ja illanfinaalissa tulos parani vielä parilla sadasosalla (51,73 ja 51,71). Molemmat uinnit olivat hyviä sekä taktisesti että teknisesti. Illan uinnissa oli paremmasta ajasta huolimatta enemmän parannettavaa kuin aamulla. Eniten parannettavaa jäi toiselle ja neljännelle piikillä.

Sunnuntai aamuna 100rinulia lähti todella kevyesti liikkeelle, ja käännöksessä ajattelin että toisella piikillä voi kiristää reilumminkin. Lisäsin tehoja ja vauhti kiihtyikin vielä 70 metriin asti, sitten hyytyi ihan kunnolla. Hapokas kokemus, josta on varmasti hyötyä ensikerralla.

Rinulin oli tarkoitus toimia kroppaa herättelevänä ja 50vapariin valmistavana. Hereillä oltiin mutta happoja sai verrailla pois normaalia pidempään. Päivän päälaji 50vu sujui huomattavasti paremmin kuin viikko sitten Jyväskylässä. Heti aamulla aika 22,96. Uinti oli hyvin kiihtyvä ja plaanaava. Paras herkkyys puuttui mutta tässävaiheessa kautta se kuuluu asiaan. Molemmat lajit olisivat menneet iltaan mutta päätin pannostaa 50vapariin ja peruin 100rinulin.

Jakson jälkeen menin syömään ja nukkumaan. Mittaa päikkäreillä kertyi noin 1½tuntia. Sitten energiat ylös ja ajatukset finaaliin. Illan finsta oli ajallisesti aamua parempi, mutta kuten satasella, illan uinnista löytyi enemmän parannettavaa. Hyvän startin jälkeen 15->35metriin uinti rullasi ja etenkin plaanasi melko huonosti. Aika 22,87 kuitenkin vahva näyttö tähän vaiheeseen kautta. Sivussa alittui myös Olympic Invitatio Time (entinen B-raja), jolla pääsee mukaan FINA:n rankingiin josta finapisteiden perusteella valitaan urheilijoita täydentämään Olympic Qualifying Time:n (vanha A-raja) saavuttaneiden joukkoa.

Loppuun tänään iltatreenissä uitu pääsarja:

2x (4X + 2Y +1Z)

X= 50max, 100III tai 200mcp-II (3')
Y= 50-100m pot/kv/uinti...   (1' 40")
Z= 18-50m 90%teholla pu,su tai ru.

Oma sarja tällä kertaa 4x200+2x100+25 ja 4x100+2x75+25

Päivänbiisi CXVIII

Ps. Huomenna kelauspäivä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti