sunnuntai 4. lokakuuta 2009

-9,71 sek

Eilen kisailtiin siis Kuopiossa. Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut reissu...

50pu: 48m hyvää uintia, ei mitään valittamista... mutta, mutta... Maaliintulossa ei sitten ollut muuta hyvää kun se ettei nenä murtunut. Aika 24,61 jää alle kympän lyhyenradan ennätyksestä joten ihan hyvä alku kisoille.

50vu: Startista hyvin liikkeelle, ja ensimmäisellä piikillä uinti oli hyvää... Muuten aika heikko esitys. Korkki-pintautuminen, liu´uttelua käännökseen ja kyntämällä toinen piikki. (22,64)

Finstojen jälkeen yli 3h tauko jonka aikana kävin syömässä ja lepäilin hallilla.

100vu: Startti jälleen hyvä ja nopea. Pintautuminen jonkin verran parempi kuin finstalla, mutta edelleen vähän samaa vikaa. Ensimmäinen piikki helppoa, kevyttä ja rentoa, toisella piikillä tapahtui sitten jotain ja uinti muuttui raskaaksi ja tuntui että vesi puskee päin uimaria eikä toisinpäin. Kolmannella piikillä sain hieman "siistittyä" uintia, mutta vasta viimeisellä piikillä uinti tuntui taas lennokkaalta ja hallitulta. (49,02)

Noin kymmenen minuuttia satasen jälkeen oli viimeinen henkilökohtainen laji 200ru. Tässä lajissa tavoitteena oli testata miten paljon nykypuvuista voi olla apua ja rakensin taktiikan pelkästään puvun varaan. Tavoitteena oli vetää läpivedot jokaisessa käännöksessä ja treenata liukumista. Katsoin uinnin videolta heti lajin jälkeen ja siitäkin kyllä näki että varsinkin ensimmäisellä piikillä puvulla oli vaikutusta vauhtiin.

Uitiin Tuomaalan Akin kanssa vierekkäin ja ennen ensimmäistä läpivetoa olin jo vartalon mitan edellä. Pintautumisessa eroa oli jo 2 vartalon mittaa. Ensimmäisellä piikillä kahden vartalonmitan ero huonomman 200 rinulistin eduksi on aika paljon! Ensimmäinen 100metriä meni todella kevyesti, kaavalla LIUKU-läpiveto-LIUKU-kv-pot-LIUKU-kv-pot-LIUKU.

Kolmannella finstalla rupesi uintiasento vähän pettämään ja muutenkin väsymys painamaan, mutta puku huolehti että matka lyheni kun muisti vain liukua. Neljännellä finstalla lisäsin kierroksia ja videoltakin näkee että uinti ei enää ole kovin liukuvaa. Lopputulos 2,18,29 ja 9,71sekunnin ennätysparannus kertoo kuitenkin että jotain merkittävää parannusta on tapahtunut edellisem ennätysuinnin jälkeen. Kuopion allas sopii varmasti paremmin 200rinuliin kuin Jyväskylän vanha piikki. Vuodessa on varmasti tapahtunut kehitystä uimarissakin, mutta suurin osa ennätys parannuksesta on kuitenkin laitettava teknologisen kehityksen piikkiin.

Ei tässä voi kun todeta että onneksi vuoden vaihteessa tilanne rauhoittuu ja kilpailut ratkotaan taas uimalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti