torstai 22. lokakuuta 2009

H-hetki lähestyy vauhdilla

Viikko on mennyt nopeasti ja useamman kerran olen yrittänyt saada blogimerkintää aikaiseksi, mutta kesken on jäänyt...

Kauden ensimmäinen "tärkeämpi" kilpailu on enää noin viikon päässä. Jyväskylässä kisattavat GP:t on viimeinen mahdollisuus antaa näyttöjä joulukuun LREM-uinteihin Istanbuliin. Seuraavassa hieman siitä miten valmistautuminen on edennyt.

Maanantaina ja tiistaina en tehnyt käytännössä muuta kuin kävin treeneissä ja nukuin. Maanantai illan ja tiistai aamun 14tuntisesta välistä nukuin lähes 13tuntia. Aamutreenin jälkeen otin vielälähes 5h päikkärit ennen iltapäivän treeniä. Pieniä flunssan oireitakin oli havaittavissa, mutta lepo teki hyvää.

Altaassa fiilis oli suunnilleen sama kuin aina herkistelyn alkuvaiheessa. Jäykkää, pientä väkisinvääntämistä ja ylipäätään sellaista että koneesta ei saa kunnolla mitään irti. Alkuviikon treeneissä ajat olivat luokkaa 50vu br 22,8-23,3 ja 50pu br 22,8 ja 25vu 9,6-10,0.

Sitten tähän päivään...

Aamulla olin juuri sanomassa Makelle että...

...mutta Make kerkesi aloittaa keskustelun ensin toteamalla että nyt on sen puoleen erikoinen tilanne ettei minulla ole nyt ollut mitään vammaa tai erityistä treenikatkoa pääkisojen lähestyessä. Aiemmin kisat ovat sujuneet hyvin jos joku selkeä ongelma on ilmaantunut. Edellisiin GP:siin ja Oulun LRSM:iin valmistautuminen on mennyt lähinnä olkapäitä parannellessa. Ennen Oulua oli lisäksi muita alastyötä rajoittavia tekijöitä. Viimekesän SM:iä taas edelsi lähes 2viikon jakso jonka aikana olin altaassa vain muutaman kerran. Syy oli koko viime vuoden tärkeimmän tavoitteen MM-kisapaikan lunastuksen epäonnistuminen. Nyt Make oli jo "esittelemässä vammauttamis menetelmiään" kun vihdoin pääsin jatkamaan lauseeni loppuun...

...olkapäät on vähän kipeet.

No vedin vielä pari sataa piikkeinä aq-pot-uinti drilliä ja tein muiden mukana pari käännös settiä, kokoajan olkapäitä kuunnelle. Sen jälkeen nousin altaasta ja hahmottelimme Maken kanssa loppukautta ja seuraavaakin aina vuoden 2011 alkupuolelle asti. Uintia aamutreenissä tuli vain noin 1200m mutta siihen tilanteeseen se oli varmasti juuri sopiva määrä.

Iltapäivällä aloitin verran tosi varovaisesti. Tällä kertaa verra oli vain vajaan 10minuutin kisaverryttely, joten varovaisen alun jälkeen verra-aika olikin jo loppunut. Ohjelmassa oli 3x50br noin 6minuutin lähdöllä. Maken ohje kaikille oli että uikaa säästellen, no sain sitten Kurkisen Tonin kaveriksi ja kun kunnon kilpailutilanne saadaan aikaiseksi niin ei siinä paljon säästellä =)

Ensimmäinen finsta vedettiin vaparia. uinti tuntui selkeästi paremmalta kuin alkuviikosta. Erityisesti käsiveto oli kevyempi ja helpompi. kaiken lisäksi myös ote tuntui paremmalta. Loppuaika oli 20,3 ja piikin väliaika 9,3. (Ennätykset 19,9 ja 9,2)

Toinen setti niinikään vaparilla, nyt 9,4 ja 20,4. Edelleen melko kevyttä, ja vasta 50m verran jälkeen tuli hapotuksen tunne ja altaasta ylösnouseminen hengästytti.

Kolmannen finstan vedin perhosta ja Kurkinen vieressä vaparia. Ensimmäisen piikin pysyn vielä hyvin tahdissa ja uinti oli helppoa (välit Toni vu 9,9 ja minä pu 10,0) Toisella piikillä jäin luonnollisesti jälkeen, mutta uintikaan ei ollut enää yhtä hyvää. Loppuaika oli kuitenkin 22,0 mikä lienee jopa perhos broukkenin ennätys.

Tehojen jälkeen harjoiteltiin aallokossa uimista. (erittäin hyödyllinen taito mm. 4x50viesteissä lyhyelläradalla) Puolet porukkaa teki aallokkoa laudoilla ja puolet veti piikkejä ajalla, uiden aallokon läpi. Ajat heikkeni selvästi parhaillaan lähes puolimetrisessä aallokoss: vu 10,4 ja ru 14,0, rinulissa kapea ratakin tosin vaikeutti uimista. Lopuksi vedettiin vielä yksi kierros siten että 3uimaria hakkasi piikin vetäjää lötkö-pötköillä, ideana oli keskittyä edelleen itse uimiseen.


Erityisesti tämä viimeinen treeni oli mukavaa vaihtelua. Kokonaisuutena viikko on ollut nousujohteinen. Ensiviikkoa odotan mielenkiinnolla. Olkapäitten kanssa täytyy vielä tehdä töitä että kestävät kisata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti