Millaista on optimaalinen harjoittelu?

Viime viikon UTL-leirillä kysyin parissa yhteydessä eri valmentajilta, miksi joitain juttuja tehdään juuri niin kuin ne tehdään ja mietin muutenkin eri valmentajien pitämissä treeneissä, miksi juuri näin? Kaikista allas ja kuivatreeneistä löytyi se jokin tärkeä pointti (yksi uinnin osa-alue), mutta silti kaikki olivat kaukana toisistaan...

Eilis iltana taas mietin että olipa tehokas päivä. Aamutreenin jälkeen menin 5h päikkäreille ja ilta treenin jälkeen olin taas kaikkeni antanut, ainakin fyysisesti. Mietin myös että tästä tehdään täydellinen viikko. Joka treenistä kaikki mahdollinen hyöty irti.

Mutta, mutta... Jo viime viikon lopulla huomasin että selkä alkaa mennä jumiin. Tänä aamuna teki tiukkaa laittaa kenkiä jalkaan kun alaselkä oli niin jumissa. Kaiken hyvän lisäksi aamun treeni uitiin piikillä ja koska tämä harvinaisuus osui vasta ensimmäisen kerran tälle syksylle keskityimme luonnollisesti starttiin ja käännöksiin. Etenkin siihen miten startin vauhti pitäisi säilyttää maaliin asti. Selkä tuntui sen verran pahalta että siitä startista ei oikein saanut vauhtia mitä voisi säilyttää. Onneksi Ben sattui olemaan hallilla ja pääsin välittömästi kertomaan vaivastani ja sain käsityksen mikä mättää ja mitä pitää tehdä. Toisaalta treenin keskeyttäminen romutti tavoitteen täydellisestä treeniviikosta. Eihän treeniiviikko voi olla millään täydellinen jos jo viikon kolmas treeni päättyy keskeytykseen?

Muiden mennessä tekemään salia menin itse samaan paikkaan rentouttamaan alaselkää Benin ohjeiden mukaan. Treenin jälkeen kävin vielä Benin klinikalla ottamassa teipit selkään jotta alaselän rentouttaminen olisi aktiivisempaa. Sen jälkeen parin tunnin unet ennen päivän toista treeniä.

Ennen treeniä keskustelin Maken kanssa siitä kannattaako minun lähteä keväällä lähes kuukaudeksi UTL:n korkeanpaikan leirille? Mitä hyötyjä? Mitä haittoja?

Illemmalla taas luin pari blogi-kirjoitusta Suomalaisesta lentopallo valmennuksesta. Mikä mättää? Miksi valmennus ei kehity?

Kirjoituksesta päällimmäisenä jäi mieleen se että Suomessa valmennus perustuu siihen miten asiat on ennenkin tehty. Suomalaisessa lentopallossa treenaus perustuu paljolti erilaisiin drilleihin ja itse pelaaminen on hyvin vähäistä kaikilla tasoilla F-junnuista Liiga-joukkueisiin. Suurissa lentopallomaissa treeneissä keskitytään pelaamiseen ja pelinomaisiin harjoitteisiin. Sama tyyli on nyt myös Suomen miesten maajoukkueella, jonka valmentaja tulee suuresta lentopallo maasta. Itselläni ei ole juuri muuta tietoa asiasta kuin nämä blogimerkinnät, mutta tunnen niiden kirjoittajan ja uskon että asian laita on hyvin pitkälti juuri tämä. Yhden Liiga-joukkueen treenejä olen myös silloin tällöin seurannut ja junnuna olen lentopalloa pelannut, joten niidenkin havaintojen pohjalta olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä Suomen treenikulttuurista.



Näiden edellisten tapahtumien pohjalta olen miettinyt kysymystä: Mitä on optimaalinen harjoittelu? Lentopallo on maalla pelattava joukkuelaji ja uinti vedessä tapahtuva yksilö laji, joten lajit ovat vähintäänkin eripuolilta planeettaa. Lentopallo-blogissa ongelmaksi nähtiin se että harrastajat haluavat nimenomaan pelata. Lentopallo-ottelun keskimääräinen kesto on melko lähellä treenin kestoa, joten sinänsä lajinomainen harjoittelu kuulostaa melko fiksulta. Ja varsinkin, kun lajin terävimmälle huipulle on päästy sitä kautta niin asia kuulostaa harvinaisen selvältä...

Itse lähdin kuitenkin miettimään asiaa uinnin kannalta. Uimaritkin ovat pitkälti kilpailunhaluisia ja näin ollen homma voisi toimia uinnissakin. Pitkillä matkoilla 400-1500, joissa kilpailusuorituksen kesto alkaa olla jo hieman pidempi, (mutta kuitenkin murto-osa lentopallo-ottelusta), treenit kokemuksieni mukaan sisäsältävät melko paljon lajin omaista harjoittelua. Treenit sisältävät melko vähän drillejä, mutta paljon tehosarjoja joissa liikutaa melko lähellä kilpailuvauhteja ja, jos olosuhteet mahdollistavat, syntyy myös suoraa kilpailua uimareiden välillä. Viime talven Austraalian reissulla huomasin että paikallisessa matkuriryhmässä jokaisesta treenistä n. 40-70 oli tehoja eli nimenomaan sitä lajinomaista harjoittelua. Täällä Jyväskylässäkin matkuriosaston tehomäärä on nykyään suhteellisen korkea.

Edellisten pohjalta olisi helppoa vetää johtopäätös että myös sprinttereille optimaalinen harjoittelu voisi olla tehopainotteista kilpailunomaista treeniä. Jos lentopallotreenissä pystyttäisiin käymään läpi yksi kilpailusuoritus ja 800-1500m uimari kerkeäisi tehdä noin 5-10toistoa yhden treenin aikana, tulisi 50m sprinttiuimarille suorituksia yli 200. Kestävyys ominaisuudet eivät tällaista harjoittelua ainakaan suoraan mahdollista.

Lentopallossa ja "kestävyysuinnissa" systeemi näyttäisi toimivan, mutta sprinttiuinnissa menestyksekkäitä tapoja tuntuu olevan paljon enemmän. Yhden näkökulman mukaan treenit voi tiivistää drilleihin ja tehoihin, toisessa painotetaan voima-, nopeus- tai kestävyysominaisuuksia. Yksi mahdollisuus on myös opetella kilpailemaan. Tämä lienee lähimpänä tuota kilpailunomaista harjoittelua.

Mutta mitä on optimaalinen harjoittelu? Paljon kysymyksiä ja vastauksina lisää kysymyksiä?

Sprintti uimarille se voisi olla omien vahvuuksien löytäminen ja niiden kehittäminen? Mutta koska jokaisen vahvuudet ovat erilaiset, pitäisi myös treenin olla jokaiselle erilaista?

Entä mitkä ovat sen kyseisen yksilön vahvuudet ja miten niiden pohjalta pitäisi treenata?

Uimari ei niitä voi itse täysin nähdä, eikä valmentaja taas voi nähdä uimarin sisälle. Molemmat näkevät hieman eri asioita ja eritavalla, mutta näistä muodostuvasta kokonaisuudesta olisi ehkä mahdollista muodostaa se optimaalinen tapa harjoitella ja toimia?


Tätä asiaa pohtiessa päivä on vaihtunut jo keskiviikon puolelle, mutta palaan vielä hetkeksi eiliseen.

Pilasiko selkäkipu sittenkään täydellistä treeniviikkoa? Ehkä olisikin parempi puhua optimaalisesta treeniviikosta tai pikemminkin treeniviikon optimoinnista. Tähän optimointiin kuuluisi yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi siis myös olosuhteiden huomioon ottaminen.

Selkä ei sallinut treenin loppuun vientiä mutta sillä hetkellä starttinopeuden säilyttämistä tärkeämpää olikin ehkä selän rentouttaminen. Illan treenissä sen sijaan valmentajan tavoitteena oli kovat kilpailunomaiset vedot hyvällä startilla ja käännöksellä. Tällä "Optimointimallilla" minulle paras treeni olikin tällä kertaa ehkä valmentajan suunnittelemat tehot yhdistettynä selän rentouttamiseen. Tällä kertaa se tarkoitti sitä että uin tehot ilman starttia, käännöstä ja ponnistuksia. Kilpailunomaista tilannetta mukaan tuli kun houkuttelin sovellettuun tehosarjaan toisen uimarin jolle myöskään starttien tekeminen ei selkävaivan takia ollut sitä optimaalista harjoittelua.

Ehkä olen sittenkin matkalla tavoitteeseeni, täydelliseen treeniviikosta? Tai ainakin parhaaseen mahdolliseen?