maanantai 12. lokakuuta 2009

Ja pahimpia on aa-aa-aamut...

Uusi viikko alkoi ja ensimmäinen treeni takana. Verrassa uinti tuntui poikkeuksellisen kevyeltä ja ote hyvältä. Poikkeukselliselta siinä mielessä että yleensä maanantai aamut ovat otteen ja yleisen kulkemisen puolesta ne viikon vaikeimmat.

Verran lopussa uitiin pari piikkiä ajalla. Vapari taisi olla 9,9 (en kuullut ihan kunnolla aikaa) ja rinuli 12,3. Ihan hyviä aikoja ennen aamu kahdeksaa. Pääsarjana uitiin 2x (4x100 III L. 2min) 100m sarjatauolla. Ensimmäinen satanen oli todella helppoa ja koko ensimmäinen puolikas tuli yllättävän lujaa. Happoja rupesi puskemaan aika mukavasti ja sarjatauon aikana hapot lähinnä jumittuivat paikoilleen. Toisen setin ensimmäiset 2 satasta meni vielä kohtuu helposti mutta kolmanteen lähdettäessä hapotus oli jo sillä tasolla että kaikki tulee ylös kun sarja on lopussa. Kolmannen satasen uin jo käytännössä täysillä ettei vauhti tippuisi. Viimeisellä satasella olotila oli aivan karmea ja yritin vain keskittyä siihen että tekniikka pysyy mahdollisimman hyvänä ja jos joku lihas pystyy vielä tuottamaan eteenpäin viemää voimaa niin niillä mennään. Yllätykseksi aika huononi vain 2 sekunttia edellisestä ja kaikki sataset näin ollen alle 1,05.

Kroppakin tuntui heräävän ja aamulan rippeet nousi hyvin äkkiä ylös vatsanpohjalta. Todella tehokas ja hyvä viikon avaus. Nyt muutaman tunnin unet ennen iltapäivän treeniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti