keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Unicef Team London 2012

Tämä viikko on mennyt täällä Vierumäen leireillessä. Ohjelmassa on ollut Kaikkien lajin tekniikoita paljon normaalia monipuolisemmin. Mm. Samuli Aallon rinulidrilleissä oli pari uutta juttua minulle. Periaatteessa vanhaa ja tuttu asiaa mutta hieman erilaisilla drilleillä...

Kuivatreenit ovat myös olleet hyvin erilaisi keskenään. Ensimmäisenä iltana Petteri Paatoksen vetämässä kuiva treenissä oltiin alkuun pareittain erilaisia hippa leikkejä ja sen jälkeen käytettiin kuntopalloa hieman normaalista poikkeavalla tavalla. Ohjelmassa oli erilaisia vartalon hallinta liikkeitä kuntopallon/pallojen päällä tasapainoillen. Kaiken kaikkiaan hyvä keskivartalon hallinta treeni.

Tiistaina Aallon "sambajumppa" keskittyi lähinnä erilaisiin lantion pyörityksiin milloin missäkin asennoissa. Hyvin erityyppistä ohjelmaa sekin verrattuna siihen mihin Jyväskylässä on tottunut. Jumppa paranti varmasti lantion seudun liikkuvuutta ja pitkällä tähäimellä esimerkiksi vaparin rullaukseen ja rinulin keskivartalon käyttöön olisi varmasti apua.

Tänään keskiviikkona iltajumpan veti Ben. Keskivartalo painotteinen oli jumppa tälläkin kertaa mutta tälläkertaa benin tyyliin pilatestyyppisesti. Itselleni kaikki liikkeet oli tuttuja aiemmista Benin pitämistä jumpista mutta uskon että valtaosalle paikalla olleista ainakin osa liikkeistä oli uusia.

Kaikki jumpat ovat olleet siis keskenään hyvin eri tyyppisiä mutta kaikkie jumppien päätaivoite on käsittääkseni ollut keskivartalon kehittämisessä.

Leirin plussia ja miinuksia kun puoli vuorokautta on vielä jäljellä.

+Hyvä ryhmähenki.
+Monipuoliset kuivatreenit
+Allastreeneissä uimarit jaettu riittävän moneen eri tyyppiseen ryhmään ominaisuuksien mukaan.
+Poikkeuksellisen monipuoliset tekniikka osiot
+Tekniikoiden veto valmentajien vahvuuksien mukaan (Aalto Ru, Keppi Vu...)
+Fysioterapeutintarkastukset ja laktaattitestit pysyneet hyvin annetussa aikataulussa.
+Hyvät ruuat ja majoitus.

-Vähän yhteistä toimintaa. Ainoat tilanteet missä koko ryhmä samaan aikaan paikalla; ovat olleet illan jumpat ja 2 luentoa. Ryhmä on muuttunut paljon viime vuodesta ja kaikkia leiriläisiä en tunne vielä edes nimeltä.
-Treenit huonoon aikaan suhteessa ruokailuihin. (suoraan syömäsä treeneihin ja treenin jälkeen jopa 3h odottelua ennen kuin pääsee syömään ja saa palautumisen kunnolla käyntiin)
-Ei järjestettyä iltapalaa ( energian tarve paikataan mikropizzoilla ja hallin kahvion herkuilla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti