tiistai 15. joulukuuta 2009

Kolmen SE:n sunnuntai

Tultiin eilen suomeen ja paluumatka sujui hyvin. Lentokoneeseen pääsyn jälkee pisin odotus paluumatkalla oli 2minuuttia tikkurilan asemalla, vaikka kulkuvälinettä piti vaihtaa 4kertaa. Muuten siis pääsin suoraan kulkuvälineestä seuraavaan.

Viimeinen kilpailupäivä oli ehdottomasti kisojen paras päivä tuloksellisesti. Aamun 50pepen tarkoitus oli vain herättää nopeutta viestiin. Se onnistui juuri niinkuin pitikin ja sivussa ennätyskin parani 3-kymmenystä. 4x50vuv:ssä uimme jo aamulla uuden SE:n ja etenimme seitsemäntenä illan finaaliin. Iltaan oli lupa odottaa parannusta koska jokainen löysi parannettavaa omasta suorituksestaan.

Illalla verrassa otettiin muutama viestivaihto. Fiilis oli kaikinpuolin hyvä ja pian koittikin itse uinti. Olin viestissä ykkös-osuudella ja omaosuuteni sujui hyvin, vaikka paras herkkyys ehkä puuttuikin. Hyvin lähellä optimia kuitenkin liikuttiin ja osuusajaksi kirjattiin uusi SE 21,54. Kaikilla muillakin osuuksilla tuli parannusta aamun aikoihin. Yhteensä 89-sadasosan verran. Yhteensä viesti-SE parani 1,13 sekunttia päivän aikana.

Viimeisen viestin onnistuminen takasi lopulta sen että kisoista jäi hyvämaku suuhun. Ensimmäisten päivien sähellys sen sijaan kasvatti nälkää tulevia EM-kisoja ajatellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti