tiistai 8. joulukuuta 2009

Puvuista

Loppuviikon EM-kisat päättävät 2000-luvun ensimmäisen uintivuosikymmenen arvokisojen osalta. Vuosikymmen tullaan varmasti muistamaan vielä pitkään uimapukuteknologian vuosikymmenenä. Kirjoitan puvuista yleisesti lisää kisojen jälkeen.

Ranskan liitto kielsi jo kokopuvut ja ranskan edustajat uivat käsittääkseni ensivuoden asuissa myös EM-altaassa. Ranskan lyhyen radan mestaruus uintien tulostaso kertoi jotain miten puvut vaikuttavat tulokseen. 100vu:n ME-mies Amaury Levaux (44,94) voitti odotetusti lajin mutta aika 47,82 kertoo paljon. Levaux voitti myös 50vaparin. Aika 21,55 jää yli sekunnin hänen ennätyksestään 20,48. Berliinin ja Tukholman maailman cup:ien ajoista (21,9 molemmissa) voisi päätellä että mies on kuitenkin keventänyt kansallisiin mestaruusuinteihin. Muutenkin tulostaso romahti lähes joka lajissa, erityisesti rinuleissa.

Yhden tuloksen voisin vielä kuitenkin mainita. Berliinissä ME:n 200sekarissa uinut Darian Townsend osallistui niin ikään kisoihin ja voitti lajin näytöstyyliin. Berliinin ME:stä 1,51,55 jäätiin tosin "hieman":

1. Darian Townsend 1.56.75
2. Fabien Hort 1.59.40
3. Quentin Coton 2.00.34


http://www.youtube.com/watch?v=Gj803Uoa3JQ&feature=related

Uinnin voi katsoa yllä olevasta linkistä ja todeta että uinti näyttä aikalailla yhtä hyvältä kuin Berliinissäkin. Aika tosin on sen 5,20sekunttia heikompi ilman X-glideä.

Sellaista siis Ranskan maalla. Mutta nyt ajatukset Turkkiin. Turkissa siis lähes kaikilla aamulla jatkopaikkaa tavoittelevilla on joku kumipukupäällä. Itsekkin yritin pukua järjetää mutta huonolla menestyksellä.

Jos ihmeitä ei tapahdu niin LZR:llä mennään ja katsotaan mitä saadaan aikaan. Omista tulostavoitteita pitää tosin poistaa "kumipuku-lisä" ja suunnitella kisoja muutenkin vähän uudelleen. Tasoitusta tulee välineillä annettua sellaiset noin 0,4-0,8sekunttia mutta se tosiasia pitää yrittää unohtaa samantien ja keskittyä täysillä omaan tekemiseen. Joulukalenterin viimeinen luukku tosin aukeaa vasta 1.1.2010.

Seuraavat päivitykset blogiin tulevat kebab-maasta jos nettiyhteydet sen mahdollistavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti