lauantai 19. kesäkuuta 2010

Enää 19 - vielä 18

Tästä se lähtee, viimeistelyjakso SM-kisoihin. Perinteinen viimeistelyjakson avauspalaveri käytiin tänään Vaajakoskella (25m) ennen treenin alkua. Itse treeni oli sekin hyvin kisoihin valmistava. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Alkuun 20min kisaverraa, sitten pareittain suora satanen. Sitten taas 15-20min verraa ja toinen suora satanen. Toinen kierros vedettiin 5x100 vapariviestinä 4:llä joukkueella. Loppuun verraa ohjatusti yhdessä.

Treenistä jäi hyvät loppufiilikset. Etenkin ensimmäinen satanen oli todella hyvä treeniuinniksi. Uinti tuntui kisauinnin kaltaiselta ja aikakin oli ihan hyvä (50,3). Viestissä hapotti sitten astetta enemmän mutta sekin on vaam positiivista tähän vaiheeseen kautta.

Treenin jälkeen käytiin Villen ja Vesan kanssa kaupungilla ja ruvettiin miettimään lähestyviä SM-kisoja. Paluuumatkalla jäätiin pohtimaan asiaa vielä lisää Villen kanssa. Motivaatio kisojen suhteen on korkealla kun kausi on mennyt molemmilla hyvin. Aamun palaveri ja treeni sekä keskustelut päivällä toivat SM-kisat jostain kaukaisuudesta aivan nenän eteen. Kuitenkin sen verran kauaksi ettei ihan vielä yletä kiinni ottamaan. Otsikko kuvaa juuri tuota päivänaikana tapahtunutta muutosta, kisoihin on siis vielä 18 päivää.

Kauden mielenkiintoisin vaihe on alkamassa.

Päivänbiisi XLIX

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti