torstai 10. kesäkuuta 2010

Pääsykokeista Barcelonaan


Alkuviikko:

Maananta aamu kului nopeasti pääsykokeissa JAMK:ssa. Tiistaina taas oli vuorossa pääsykoe yliopistoon. Ensimmäinen meni ihan hyvin ja toinen vähän huonommin, mutta ei niistä sen enempää tässävaiheessa. Tiistaina lähdin suoraan pääsykokeesta Vantaalle josta seuraavana aamuna kohti Barcelonaa ja Mare Nostrumeita. Ensimmäinen kisapäivä meni siis lähinnä matkusteluun mutta illaksi kerkesin kuitenkin katsomaan finaaleita ja vähän verrailemaan pois matkarasitusta. Ote oli hieman hukassa koska tiistain kiireessä en lopulta kerennyt edes altaaseen. Keskityinkin eilisen verrrassa lähinnä tekniikkaan ja palauttavaaan kelailuun.

Aamujakso:

Aamulla verrassa tuntui melko jumiselta ja yritin pitää vauhdin melko alhaisena yhtä kovaa finstaa ja paria noin 5m pyrähdystä lukkunottamatta. Lisäksi kävin joukkueen fysioterapeutilla avaamassa yläselkää ja lapoja.

Itse uinnissa tarkoitus oli panostaa nopeaan ja vahvaan starttiin ja pitää uinti mahdollisimman rentona ja kevyenä. Lisähaastetta tähän toi treenijumi joka vaikuttaa erityisesti siihen että rentoutta on vaikea löytää.

Uinti oli kuitenkin hyvä ja startti onnistunut. Rentouttakin löytyi mutta keskittyä täytyi reilusti normaalia enemmän ettei uinti muuttunut runttaukseksi. aika 23,37 riitti poikkeuksellisen tasaisessa kilpailussa jaettuun 13sijaan yhdessä kahden muun uimarin kanssa. Kaikki B-finaaliin selvinneet olivat 0,11sekunnin sisällä joten illan finaalistakin oli odotettavissa tasainen.

Iltajakso:

Aamun uinnin jälkeen kävin taas fysioterapeutilla ja sieltä suoraan syömään ja puolentoista tunnin päikkäreille. Tuon puolentoista tunnin aikanaa sää muuttui paripäivää jatkuneesta lähes yhtäjaksoisesta sateesta kikkaaseen auringon paisteeseen. Niinpä iltajaksoon oli helppolähteä hyvällä tuulella.

Verrassa uinti tuntui paremmalta ja pahin matkaväsymys ja jumi tuntuivat myös poistuneen. Finaaliin päätin lähteä samalla suunnitelmalla kuin aamuun eli sjatukset starttiin ja uinnin keveyteen. Startti oli jälleen yhtöä onnistuuut ja rentouden ylläpitäminen vaati todellapaljon keskittymistä.

Uinti tuntui lähes täysin aamun toistolta mutta kello kertoi muuta. Kroppa oli jo paremmin palautunut ja vauhtia löytyi. Aamun ajasta lähti lähespuolisekunttia ja ajalla 22,89 irtosikin lopulta B-finaalin voitto.


Vaikka kisoihin ei olla herkisteltykkään ja kroppa on selkeästi vielä jumissa niin suunta on oikeaa. Uinnit olivat todella hyvä välietappi tälle kaudelle ja kun herkistely kunnolla käynnistyy niin tietää mistä pystyy parantamaan.

Huomenna matka jatkuu Ranskan puolell Canetiin jossa kisaillaan lauantaina ja sunnuntaina. Ohjelmassa siellä 50 ja 100vu sekä 50pu.

1 kommentti:

  1. hyvää analyysiä. Ja onneksi olkoon. Hienosti uitu. Make

    VastaaPoista