torstai 8. huhtikuuta 2010

2 "valmentajaa", 6ryhmää ja lähes 100uimaria



Tänään illalla seuran valmentajilla oli jotain muuta ohjelmaa ja 6:n tänään harjoittelevan ryhmän valmennus siirtyi minulle ja Tonille. Yllä olevasta kuvasta saa ehkä jonkun käsityksen mitä illan kolmetuntinen piti sisällään.

Kelausta, kynnystä, nopeutta, tekniikkaa, sekaria, viestejä...

Koko komeuden kruunasi NSM-ryhmän pääsarja 100x50 I-III vaihtuvilla lähdöillä. Porukka oli parhaimmillaan 7:ssä aallossa joten 45sek lähdöllä viimeisen aallon lähettämisen jälkeen oli jo kiire juosta toiseen päähän lähettämään ykkösaalto. Hallissa kaikuikin siis lähes 700kertaa "KOLME-KAKS..."

Viestien uittaminen ja vaparin tekniikan vetäminen kolmelle eritasoiselle ryhmälle samaan aikaan toivat myös mukavasti lisähaastetta. Parhaiten hommasta suoriutui Mopit-ryhmä. Kun ryhmä saapui paikalle ja joku kysyi: "Mitä me uidaan?" Jouduin toteamaan että kyseiseltä ryhmältä puuttui ohjelma.

Rupesin sitten kyhäämään ohjelmaa tietämättä mikä on ryhmän treenivauhti tai taitotaso. Kysyin treenin lopussa ajatuksia treenistä ja palaute oli hyvin positiivista: "Hyvä!", "Aika samanlainen mitä yleensäkkin." ja "Vähän monipuolisempi". Muutenkin Mopit-ryhmä oli positiivinen yllätys. Kysymyksiä tuli enemmän kuin muilta ryhmiltä ja kaikki oli hyviä ja oleellisia kysymyksiä treeniin liittyen. Ei mitään turhaa jauhamista ja omatoimisuutta löytyi enemmän kuin mistään muusta ryhmästä. Ilmeisesti ryhmän motivaatio ja halu kehittyä on kova. Tuota "moppismia" kun saisi levitettyä muihinkin ryhmiin.



1 kommentti: