sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Akkujen latausta ja kämpän esittelyvideo

Viimepäivinä treeneissä meno on muuttuunut alkuleiriä väsyneemmäksi. Etenkin poikien puolella kova kuormitus on näkynyt yleisen väsymyksen lisäki ylimääräisten taukojen lisäilynä, treenien keskeytyyksinä ja muutamina kokonaisten treenien poisjäänteinä. Toissaillan klassikko tyyppinen treeni oli allekirjoittaneelle erityisen raskas. Fyysisellä puolella kuormitusta olisi vielä kestänytkin ja kynnys finstat kulkivat lujaa. Mutta keskittyminen tekniikkadrilleihin oli nollassa. Jätin aluksi väliin yksittäisiä finstoja ja panostin kynnysfinstoihin, mutta lopulta treeni jäi kokonaan kesken. Käytin lopputreenin keskittymällä vaparin finstaan, jonka vedin, kun muut uivat treenin viimeistä satasta. Loppuajaksi muodostui 23,4, joten perusnopeus on kuitenkin melko hyvällä tasolla väsymyksestä huolimatta.

Illalla saimme vieraaksi sprintteritytöt ja lopulta myös matkurit. Aika yhteiseen illan viettoon järjestyi, koska matkureilla eilinen oli vapaa ja sprinttereilläkin oli vain kevyt kuivatreeni ja ryhmäpalaveri. Kuivatreenissä pelattiin rantalentistä ja palaverissa keskusteltiin GP-haaveista ja haaveiden viitoittamasta tiestä. Iltapäivällä suurinosa pojista lähti shoppailemaan. Itse kävin Antin ja Juhon kanssa rannalla.

Tänään jätin vielä aamutreenin väliin, koska 9tunnin unista huolimatta olo oli erittäin väsynyt. Jatkoin nukkumista vielä 4tuntia ja nyt olo alkaa olla jo virkeämpi. Iltatreenissä olisi luvassa nopeutta. Mielenkiinnolla odotan millaista settiö on luvassa.

Päivänbiisi CLXVI

Ps. Loppuun vielä Ossin ja Villen tekemä esittelyvideo Villastamme. Toinen osa julkaistaan hieman myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti